Itävalta vaatii myös vakuuksia Kreikalta
Jos Suomi saa vakuudet Kreikalle antamalleen lainantakaukselle, Itävalta aikoo vaatia vakuuksia myös.Suomen ja Kreikan sopimat vakuudet Suomen osuudelle Kreikan pelastuspaketista on hyväksytettävä muilla euromailla. Kaikkien maiden on hyväksyttävä sopimus.
Muiden maiden hyväksyntä valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) neuvottelemalle sopimukselle ei ole täysin varmaa, sillä ainakin Itävalta on ilmoittanut olevansa kiinnostunut vakuuksista, kertoo Helsingin Sanomat.
Itävallan valtiovarainministeriön tiedottajan mukaan ei olisi mitään järkeä siinä, että paljon tehnyt ja maksanut Itävalta rahoittaisi Suomen saamia vakuuksia, HS kertoo.
Ministeriön tietojen mukaan myöskään Slovenia, Slovakia ja Hollanti eivät hyväksy Suomelle erityiskohtelua.
Euromaat kokoontuvat päättämään asiasta perjantaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
