Perjantaina lakkoillaan ilmaston hyväksi – voit vaikuttaa vaikket pääsisi mielenosoituksiin
Nuoret kutsuvat aikuiset mukaan ilmastolakkoon tänä perjantaina 27.9.
Koululaisten ilmastolakko vaati ilmastotekoja eduskuntatalon edessä maaliskuussa. Perjantaina aikuisetkin on kutsuttu mukaan. Kuva: Juho LeskinenTietoa eri paikkakuntien ilmastolakkotapahtumista saa muun muassa nettisivulta ilmastovanhemmat.fi. Tapahtumat alkavat klo 10 aamulla.
Helsingissä väki kokoontuu lakkoilemaan eduskuntatalon eteen. Oulussa, Salossa ja Jyväskylässä mieltä osoitetaan kaupungintalolla, Turussa vanhalla suurtorilla ja Tampereella keskustorilla. Rovaniemellä lakkoillaan Lordin aukiolla ja Espoossa Ainon aukiolla.
Osa kunnista on antanut lapsille ja nuorille luvan osallistua perjantain ilmastolakkoon. Aikuisilla osallistumismahdollisuudet vaihtelevat työpaikkakohtaisesti.
Tapahtuman someviite on #NytOnPakko.
Sitran neuvonantaja Oras Tynkkynen on koonnut vinkkilistan niille, jotka eivät pääse osallistumaan lakkoon.
Hän kannustaa tsemppaamaan lakkolaisia somessa ja jakamaan ilmastopäivityksiä, paastoamaan ja lahjoittamaan säästyneet rahat ilmastotyöhön, vetoamaan kansanedustajiin ja kirjoittamaan mielipidepalstoille, pitämään työpaikoilla ilmastotyöpajoja, tekemään vapaaehtoistyötä tai selvittämään ja karsimaan omaa hiilijalanjälkeä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
