KemianvientiVenäjälle notkahti
Kemianteollisuuden viennin arvo laski tammi−toukokuussa edellisvuodesta 6 prosenttia. Eniten sakkasi vienti Venäjälle, yli viidenneksen. Samaan aikaan koko Suomen tavaravienti Venäjälle laski 14 prosenttia.
Venäjän osuus kemianteollisuuden viennistä oli tammi–toukokuussa liki kymmenesosan.
Viidenneksen lasku tarkoitti vientitulojen vähentymistä 143 miljoonalla eurolla.
”Venäjän vienti on ollut laskussa jo viime syksystä. Maan heikentynyt talous näkyy nyt selvästi. Toisaalta kemianteollisuus on onnistunut kasvattamaan vientiään muille markkinoille”, Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä sanoo.
Leppä odottaa hallitukselta nopeasti ratkaisua Yaran suunnitteleman Soklin fosfaattikaivoksen liikenneyhteyksistä, lähinnä rautatiestä.
”Päätös voisi merkitä yli miljardin euron investointia ja yli tuhatta uutta työpaikkaa Pohjois-Suomeen.”
Suomen kemianteollisuuden tuotanto jatkoi pientä kasvua vuoden toisella neljänneksellä, vaikka öljytuotteiden ja lääkkeiden viennin supistuminen käänsi viennin laskuun.
Lepän mukaan suhdannetilanne on säilynyt melko kirkkaana, mutta odotukset ovat alavireisiä.
Kemianteollisuuden tuotanto nousi huhti−kesäkuussa 0,5 prosenttia, kun koko Suomen teollisuuden tuotanto laski alkuvuonna 4 prosenttia.
”Vaikka tuotanto vähän nousee, odotukset ja tunnelmat ovat alavireisiä. Kannattavuuden ja henkilöstömäärän ennakoidaan hieman laskevan loppuvuonna”, Leppä sanoi.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
