vierasyliö Huoltovarmuus kunniaan– maa- ja metsätalous avainasemassa

Euroopan talous- ja rahaliiton käynnistämisessä 1990-luvulla luotu mielikuva yhteisvaluutta-ajan odotettavissa olevasta ylivertaisuudesta ja kaikkivoipaisuudesta hämärsi huoltovarmuusajattelua siinä määrin, että kansanedustaja joutui

kyselemään viranomaisilta

mitä varautumisista poikkeusoloihin on jäljellä.

Euroopan talousalue

ulottuu Välimereltä Barentsin

merelle, Euroopan unioni Norjan Finnmarkin verran

tätä vähemmän.

Jo vuonna 1809 saksalainen

professori Alexander von Humboldt kuvasi tiedemaailmaan tosiasian, että Keski-

Euroopan vuoristoista löytyvät samat ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeet, jotka tulevat

vastaamme liikkuessamme tällä mantereella samasta lähtöpisteestä kohti pohjoista.

Luonnonmaantiede sanelee näin tuotantoa, joka pellolta ja metsästä elantonsa hankkivan on hyvä ottaa odotuksissaan huomioon. Suomen eduskunta

nosti tämän asian näyttävästi

esiin jäsenyysneuvotteluissa huomioonotettavaksi.

Onneksi neuvottelijat

saattoivat vedota saksalaiseen professoriin auktoriteettina. Euroopan unionin yhteisessä maatalouspolitiikassa tämän luonnonmaantieteen pitää

realisoitua tasoitustueksi.

EU:n tehtyä linjaratkaisunsa todistelu kohdistuu nyt

kotimaassa valtiovarainministeriöön. Huoltovarmuus

nousee pintaan, kun maailmanmarkkinahinnat joko luonnonoloista johtuen nousevat tai

niitä vedätetään futuuripeleissä

ylöspäin. Noin 80 miljoonaa uutta syöjää vuodessa lisää jo sinänsä kulutusta.

Suomella on 1269 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän federaation kanssa, mutta logistisesti maamme on saarivaltio, yli

90 prosenttia tavarakaupan kuljetuksista tapahtuu meritse.

Mielenkiintoisesti Venäjä on havainnut transitokuljetukset Suomenlahden satamien ja

Suomen kaakkoisrajan kautta hyvin luotettavaksi kuljetusreitiksi, vaikka eteläisempiä

kilpailevia vaihtoehtojahan on.

Vuosikymmen sitten eduskunnan liikennevaliokunta vaati Huoltovarmuuskeskusta määrittämään minimimäärän Suomen lipun alla purjehtiville

rahtialuksille ja rannikkoliikennetankkereille. Yhteismääräksi ilmoitettiin silloin

60 kappaletta, tarve on tuskin nyt pienempi.

Lisäksi eduskunta kiinnitti huomiota siihen, että Suomen ja Ruotsin välillä liikennöiviä

matkustaja-aluksia saatettaisiin

tarvita poikkeusoloissa tilapäiseen majoituskäyttöön.

Tähän kiinnitti huomiotamme

muun muassa valtioneuvos Harri Holkeri.

Loogisesti vastaavalla tavalla on asennoiduttava lentoliikenteeseen.

Yhden lentoyhtiön, jolla on riittävä lentokonekanta, pitää

olla tarpeen vaatiessa hallituksen käytettävissä. Tässä katsannossa olisi takaperoista

kehitystä luopua valtion enemmistöomistuksesta

Finnairissa. Eduskunnan

liikennejaosto näyttää ymmärtäneen, mistä on kysymys.

Vuoden 2014 alusta lukien käyttöön otettava maataloustukijärjestelmä joudutaan liikkuvilta osiltaan räätälöimään kansalliset, huoltovarmuusedut huomioonottavaksi.

Luomutuotannon ja vesistöjen hoidon osalta on jo viitoitettu kovat tavoitteet.

Oma yllätyksensä on Sotkamon Talvivaaran kaivoksen vesistöjen suolausoperaatiot, joita rekisteröidään jo yli

sadan kilometrin päässä

kaivokselta.

Metsäteollisuus on tehnyt tehtaiden alasajoillaan sekä kartellein ja pienpuun energiatukeen kohdistuvin, suuntaansa vaihtavin operaatioin kaikkensa,

jotta metsänomistajien olisi mahdollisimman hankala

hoitaa metsiään pitkäjänteisesti ja samalla valvoa kohtuullisesti

omia etujaan. Jälkimmäiseen sisältyvät vahingonkorvausoikeudenkäynnit, jotka

myrkyttävät ilmaa pitkään.

Tilannetta ei helpota lainkaan se, että UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen ryhtyi kiristämään ja kuristamaan valtiovaltaa Kauppalehdessä (23.2.12) optimointimallillaan. ”Energiaveroleikkurin käyttö lisää Suomessa olevan tuotantokapasiteetin käyttöä sadalla

miljoonalla eurolla (vientituloina mitattuna), mutta jos esimerkiksi hallitus tekee windfall-verosta päätöksen, teollisuus siirtää tonneja ja vientituloja vastaavasti Keski-Eurooppaan”.

Mistä jalostettava puuaines ”optimoitaisiin”, todennäköisesti Venäjältä. Venäläiselle kuuselle ja männylle on

määrätty – 18 vuoden neuvotteluprosessin huipentumana

– yhdeksän miljoonan kiintokuution tariffikiintiö, jonka alaisista puista Venäjä perii

tullia 13–15 prosenttia. Kiintiön

ylittävälle osalle Venäjä saa määrätä vapaasti vientitariffeja.

Koivulle ei aseteta tariffikiintiötä. Suomi toi enimmillään 16 miljoonaa kiintomottia

puuta itänaapurista, viime

vuosina selvästi alle kymmenen miljoonaa kuutiota.

Helsingin pörssissä puolet

kaupasta käyvät jo robotit, UPM:n ”omalompakko-optimointimalli” ei ole kaukana siitä.

Valtiovalta joutuu kylmäpäisesti miettimään mikä on kestävää talousmetsätaloutta ja samalla sen, mikä on metsäteollisuuden taakanjako-osuus valtiontaloudessamme.

Ovathan valinkauhassa myös

metsälain sisältö, kemeratukien kokonaismäärä ja

käyttösuunnitelma, pakollisen metsänhoitomaksun poistuminen ja aivan erityisesti

Suomen EU:lle antamien

uusiutuvan energian

sitoumusten täyttäminen.

Kaikilla näillä on huoltovarmuusmerkitystä.

ERKKI PULLIAINEN

Kirjoittaja on emeritusprofessori ja tietokirjailija.

Avaa artikkelin PDF