Sää siirtää ihmistä
Ihminen on tehokas sopeutumaan muuttuviin oloihin, mutta usein pyrkimys parempiin oloihin saa ihmisen myös liikkeelle. Laajempia muuttoaaltoja käynnistävät muun muassa sodat, nälänhädät ja talouskriisit.
Lähivuosikymmenten suurin muuttoliikkeen synnyttäjä on todennäköisesti ilmastonmuutos. Se löytyy jo tänä päivänä monen muunkin
kriisin taustalta – kuivuutta seuraa nälkä ja nälkää pahimmillaan sota.
Perjantain Maaseudun Tulevaisuudessa (MT 24.5.) huomiota ilmastonmuutokselle
herätteli mielenkiintoinen herra, espanjalaisen viinijätin Torresin johtaja ja pääomistaja Miguel A. Torres. Ilmastonmuutos on pakottanut Torresin siirtämään viiniviljelmiään ja samalla kampanjoimaan muutoksen syitä vastaan.
Torres ei lukeudu ilmastonmuutoksen
kurjimpiin uhreihin. Yhtiön pyrkimys ekologisempaan tuotantoon toimii myös markkinointivalttina. Johtaja Torres on varmasti oikeassa siinä, että jatkossa yhä useampi kuluttaja
arvostaa yritysten ympäristötyötä valinnoillaan.
Ei silti ole aihetta epäillä, etteikö Miguel A. Torres kantaisi aidosti huolta niistä vaikeuksista, joita ihmisellä ilmaston lämmetessä on edessään.
Ilmastonmuutos vaikuttaa myös Suomeen. Sopeutuminen on jo käynnissä, mutta suurin muutos Suomen kannalta tapahtunee siinä, miltä Pohjolan olot vaikkapa Välimeren ympäristöstä katsottuna alkavat näyttää.
Taloudellinen hyvinvointi, puhdas luonto ja ennen kaikkea runsaat vesivarat nähdään suomalaisena ylellisyytenä. Myös ankarin kylmyys hellittää ilmaston lämmetessä.
Ensimmäiset suomalaissiirtolaiset lähtivät Amerikkaan 375 vuotta sitten. Tulevina
vuosina yhä useampi etsii parempaa elämää myös Suomesta ja muista pohjoismaista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
