Elias Lönnrotinelämäntyötävaalimaanyhdistys
Suomeen on perustettu uusi yhdistys tukemaan Elias Lönnrotin elämäntyön arvostusta ja hänen synnyinkotinsa Paikkarin torpan museotoimintaa.
Lohjan kaupunki vastasi kesällä Paikkarin torpan museotoiminnasta sen jälkeen, kun Museovirasto oli lopettanut torpan museotoiminnan Museovirasto lopetti Paikkarin torpan museotoiminnan. Museon toiminnan jatkuminen, laajuus ja kehittäminen ovat edelleen avoimia kysymyksiä.
”Todennäköisesti museotoiminta jatkuu vastaavalla tavalla vuonna 2013. Järkevintä olisi, että Lohjan kaupunki saisi kokonaisvastuun”, sanoo uuden yhdistyksen väliaikaisen hallituksen puheenjohtaja, Sammattiseuran puheenjohtaja ja Suomen Kotiseutuliiton valtuuston jäsen Risto Piekka.
Paikkarin torppa on rakennettu noin vuonna 1800. Se oli Lönnrotin suvulla vuoteen 1875 asti.
Elias Lönnrotin kuoleman jälkeen Suomen senaatti päätti lunastaa alueen vuonna 1889 yksimielisellä päätöksellään ”muuttumattomana muistona tämän suurmiehen varhaisista vaiheista”.
Museovirasto on hoitanut Paikkarin torpan aluetta vuodesta 1928 lähtien. Sitä ennen alueella ei ollut museotoimintaa.
Piekka linjaa museoalueen ylläpitämisen kansalliseksi velvollisuudeksi.
”Elias Lönnrotin elämäntyö liittyy Suomen itsenäistymiskehitykseen tarvittavien tekojen ja kansallisten säikeiden aikaansaamiseen. Tämä on keskeisintä: Elias Lönnrot on yksi tärkeimmistä – ellei tärkein – 1800-luvun suomalaisista, jotka rakensivat tietä ja mahdollisuuksia Suomen itsenäisyydelle”, Piekka huomauttaa.
Kalevalan ja 200 000 suomen kielen sanaa sisältävän suomi-ruotsi-sanakirjan koonneella Lönnrotilla on kaksi liputuspäivää, joista Kalevalan päivä 28.2. on virallinen. Suomen kielen päivä 9.4., Eliaksen nimi- ja syntymäpäivä, on myös vakiintunut liputuspäiväksi.
Lönnrot edisti suomen kielen ohella merkittävästi suomalaista terveydenhuoltoa. Hän oli myös päätoimittaja, lehtimies ja historioitsija. Uudistipa hän eläkepäivillään vielä virsikirjankin
MT
Lönnrot
on yksi
tärkeimmistä 1800-luvun
suomalaisista,
jotka rakensivat
tietä Suomen
itsenäisyydelle.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
