Itämeren hyljekannat kasvaneet – tänä vuonna Suomen merialueella nähtiin vajaat 17 000 hallia
Itämeren hallikanta on kasvanut keskimäärin noin viisi prosenttia vuodessa vuodesta 2003 lähtien.
Luken mukaan vuodesta 2003 lähtien Itämeren hallikanta on kasvanut keskimäärin noin viisi prosenttia vuodessa. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN \Vuonna 2020 Itämerellä nähtiin lentolaskennoissa runsaat 40 000 harmaahyljettä eli hallia. Näistä Suomen merialueella oli vajaat 17 000. Perämeren jäillä laskenta-aikaan olleiden norppien määräksi arvioitiin noin 13 300 yksilöä, tiedottaa Luonnonvarakeskus (Luke).
Laskennoissa nähtyjen hallien määrä on pysynyt Luken mukaan vuosia noin 30 000 yksilössä, mutta nyt tulos on jo toista vuotta peräkkäin noin 40 000 yksilöä.
Luken mukaan vuodesta 2003 lähtien Itämeren hallikanta on kasvanut keskimäärin noin viisi prosenttia vuodessa.
Luke huomauttaa, että yksittäisten vuosien väliset erot laskentatuloksessa eivät kerro suoraan kannan koon muutoksista. Kannanvaihteluiden arvioimiseksi tulee tarkastella useiden vuosien laskentatulosten trendiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
