Verkossa sanottua Missä virkailijakuntaa on oikeasti liikaa?
MT:n verkkosivuilla käynnistyi vilkas keskustelu keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän otettua kantaa virkamiehien määrään.
Sipilän mielestä yksityinen sektori ei voi elättää nykyistä joukkoa. Muiden hallinnonalojen tulisi ottaa oppia verohallinnosta, joka on tehostunut digitalisoinnin avulla, Sipilä ehdotti (”Juha Sipilä: Virkamiesten määrää on vähennettävä”, MT:n verkkosivuilla 26.10.).
Moni kiitteli itse asiaa, mutta epäili johtavatko kauniit puheet mihinkään.
”Vaaliropakantaa, vaalien jälkeen homma jatkuu ennallaan”, arvioi esimerkiksi nimimerkki veteraani.
Saukin mielestä Sipilän näkökulma on varakkaan ihmisen.
”Haluaisiko Sipilä hieman täsmentää ketä nämä virkamiehet ovat joista halutaan päästä eroon? Ehdottaisin että vähennetään seuraavista virkamiesryhmistä: 1. Lääkärit, koska lääkäriin voi hankkiutua yksityiselle puolelle kuka tahansa miljoonaomaisuuden omaava (Sipilä) 2. Sairaanhoitaja (jos ei ole sairaaloita, ei tarvita hoitajia) 3. Hammaslääkärit (kts. kohta 1) 4. Palomiehet (kunnon vakuutus korvaa palovahingot)...”
Skinnyharry puolustaa Sipilän mielipidettä ja kommentoi Saukin irvailua. Turhaakin virkailijakuntaa löytyy.
”Hän unohti ne tuhannet virkamiehet, joille taattiin viiden vuoden työpaikka kuntaliitosten yhteydessä. Samoin on unohtunut se porukka, joka pyörittää järjetöntä ja tarpeetonta lupa- ja lisenssiviidakkoa maassamme. Katsokaapa Suomen Pankkia, jossa johtajia ja henkilöstöä on niin, että päät kolisevat.”
Nimimerkki Missä ilmaa aloittaisi vähentämisen maa- ja metsätalousministeriöstä.
”Suurin byrokratiakoneisto näyttää olevan maa- ja metsätalousministeriön alaisissa laitoksissa. Myös kunnissa on tällä alalla aivan käsittämätön byrokratia. Sieltä voisi aloittaa, tosin se saattaa olla keskustalle liian vaikeaa alkaa ”omista” viroistaan karsia.”
J Jönsson vastaa tähän:
”Missä ilmaa on oikeassa siinä, että maa- ja metsätaloutta sorkkivassa hallinnossa olisi todella paljon, mistä tinkiä. Tosin kunnissa tämän puolen byrokraatteja ei juurikaan ole, sinä nimimerkki meni hiukan harhaan.
Sen sijaan YM, MMM, Ympäristökeskukset, Mavi ja Ely-keskukset ovat pinkarallaan maatalouden siivellä eläviä, alkutuotantoa työkseen vaikeuttavia virkamiehiä.”
Ilta-Sanomien suomennettuun aineistoon perustuvassa verkkojutussa luontolomailusta lueteltiin ”parhaat piknikpaikat”, jotka kuulemma sijaitsevat Yhdysvalloissa, Australiassa, Italiassa ja Saksassa.
Listaus vaikutti kommentoijien mielestä turhan kaukaiselta eväsretkisuositukseksi.
”Tämä nyt on suomalaisen kannalta aika hölmö artikkeli, koska asumme upeiden piknikkipaikkojen luvatussa maassa. Ei tarvitse lähteä ’vain kahden tunnin ajomatkan päähän Roomasta’”, huomauttaa nimimerkki piknik-Suomi.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
