Nuorten ääni kuuluville
SDP:n arvomaailmassa etenkin heikomman auttaminen ja oikeudenmukaisuus kolahtivat minuun, sanoo puolueen varapuheenjohtaja Eero Vainio. Compic/Pekka Sipola Kuva: Viestilehtien arkistoLahtelaisen 25-vuotiaan kaupunginvaltuutetun, Eero Vainion nousu puoluekoneiston huipulle tuli miehelle yllätyksenä.
”Haluan näyttää, että iästä, nimestä tai suvun varallisuudesta riippumatta yhteiskunnallisiin asioihin voi vaikuttaa ja politiikassa päästä eteenpäin”, Vainio sanoo.
Poliittinen herääminen tapahtui television ääressä Vainion ollessa 16-vuotias.
”Katsoin poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajien paneelikeskustelua. Silloin mietin, että tuohan olisi mielenkiintoista.”
Puoluekanta ei valikoitunut verenperintönä, sillä Vainio on sukunsa ainoa demari.
”SDP:n arvomaailmassa etenkin heikomman auttaminen ja oikeudenmukaisuus kolahtivat minuun. Totesin, että demarina voin ajaa myös vihreitä arvoja ja edistää ympäristöajattelua”, Vainio kertoo.
Vainion mukaan Lipposen hallintokausien aikana tehdyt vaikeat päätökset vesittivät SDP:n imagoa.
”Haluan kirkastaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden viestiä. Jos pitäisin SDP:tä valmiiksi täydellisenä puolueena, ei olisi ollut mitään järkeä hypätä touhuun mukaan”, Vainio sanoo.
Keskiössä Vainio pitää nuorien aktivoimista päätöksentekoon. Vaalikampanjansa aikana mies kolusi sekä kouluja että baareja tavoittaakseen nuoret.
”Enää ei kokoonnuta työväentaloille. Nuorilla on erilainen yhteisöllisyyden kulttuuri. Heidät tavoittaakseen on mentävä sinne, missä he ovat. Oli paikka sitten Facebook tai baari. On oltava valmis puimaan esimerkiksi maahanmuuttoasioita pilkkuun asti”, Vainio toteaa.
Lapsena Vainio suunnitteli ryhtyvänsä maanviljelijäksi. Nykypäivänä vihreys on hänelle arkisia valintoja kauppareissulla. Indokiinalaisen luomusipulin sijaan ostoskassiin sujahtaa kotimainen lähellä tuotettu vaihtoehto.
”Lähiruuassa on tulevaisuus. Pienillä valinnoilla jokainen pystyy edistämään kotimaista maataloutta. Alkutuottajan panos pitäisi näkyä suoraan tilipussissa kauppojen välistä vetämisen sijaan.”
Vainion mielestä kotimaisen viljan, lihan ja maidon tuotannon suhteen Suomen tulisi jatkossakin pysyä omavaraisena.
”Vesistöjensuojelu asettaa osittain haasteita massiiviselle tuotannolle.”
Ydinvoimaa Vainio ei arvosta.
”Hajautettu energiantuotantojärjestelmä on paitsi turvallisempi vaihtoehto, mutta se tuo myös enemmän työpaikkoja maaseudulle.”
Nuorisotyöttömyyden ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ovat Vainion mielestä avainasemassa yhteiskuntaa kehitettäessä.
Hän keskittäisi huomiota etenkin koulukiusaamisen kitkemiseen ja kouluympäristöjen hyvinvointiin. Myös nuorten mielenterveyspalvelut ovat hänen mielestään retuperällä.
”Merkittävä osa peruskoulun keskeyttäneistä lopettaa koulun kiusaamisen aiheuttaman ihmisarkuuden takia. Tästä seuraa usein pysyvä syrjäytyminen. Jos perheen tuki ei ole vankkaa, ei kiusatun tulevaisuus näytä valoisalta.”
Kunta- ja aluejohtamista Tampereella opiskeleva Vainio ei lähde maalailemaan tulevaisuuttaan liian pitkälle.
”Kyllä sen sitten tietää, jos politiikassa tulee seinä vastaan. Sen varalta toteutin keväällä pitkäaikaisen haaveen hirrenveistokurssin käymisestä. Eihän sitä tiedä vaikka rakentelisi jatkossa hirsimökkejä”, Vainio virnistää.
TANJA KORPELA
MT haastattelee kesällä
puolueiden varapuheenjohtajia.
Aiemmin on haastateltu Janne Sankelo (kok.) 27.6., Juha Rehula (kesk.) 2.7., Antti Lindtman (sd.) 7.7.
ja Riikka Manner (kesk.) 1.8.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
