Poliisi ja vapaaehtoiset etsivät kadonneita vedestä juhannuspäivänä Kalajoella ja Iisalmessa
Poliisilaitokset eri puolella Suomea ovat kertoneet, että perjantai oli tehtävämäärissä vilkas.Etsintätehtävät ovat pitäneet pelastusviranomaisia kiireisinä eri puolella Suomea juhannuksena.
Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla on etsitty kalastajaa perjantai-iltapäivästä lähtien, kun Kalajoen keskeltä löytyi ankkuroituna ollut kalastusvene tyhjillään. Etsinnät ovat jatkuneet lauantai-iltapäivään mennessä jo toista vuorokautta ja jatkuvat yhä.
Rikoskomisario Eeva Törmänen Oulun poliisilaitokselta kertoo STT:lle, että etsintöihin osallistuu Kalajoella lauantaina muun muassa poliisin sekä vapaaehtoisen pelastuspalvelun henkilöstöä. Poliisi on jo aiemmin tiedottanut epäilevänsä, että kalastaja on hukkunut.
Etsintätehtävä on lauantaina iltapäivällä käynnissä myös Iisalmessa Pohjois-Savossa. Pelastuslaitos alkoi ennen kello 13:a etsiä veden pinnan alle vajonnutta Koljonvirrasta. Kello 14:n aikaan kadonneen etsinnän vastuu siirtyi poliisille.
Länsi-Suomen merivartiostolla oli lauantaina iltapäivällä hälytys Leikluodon lähelle Varsinais-Suomeen Taivassaloon, koska veneen nähtiin vajonneen pinnan alle. Pelastustehtävä kuitenkin päätettiin kello 14.30:een mennessä, koska vene oli merivartioston mukaan todennäköisesti tyhjänä.
Viranomaiset ovat ilmoittaneet lauantai-iltapäivään mennessä kahdesta juhannuksena hukkuneesta ihmisestä Suomessa. Hukkumisista toinen tapahtui juhannusaattona Laukaassa Keski-Suomessa ja toinen niin ikään perjantaina Ristijärvellä Kainuussa. Laukaan hukkuneesta poliisi on sanonut kertovansa myöhemmin tarkempia tietoja.
Poliisilaitokset eri puolella Suomea ovat kertoneet, että perjantai oli tehtävämäärissä vilkas. Esimerkiksi Lounais-Suomen poliisilla oli aaton ja yön aikana yhteensä lähes 600 tehtävää. Tehtävämäärä pysyi kutakuinkin samalla tasolla viime vuoteen verrattuna. Poliisin mukaan Satakunnassa Raumalla käynnissä oleva Raumanmeren juhannusfestivaali ei ole aiheuttanut juurikaan hälytystehtäviä.
Itä-Suomen poliisilaitokselle aattojuhlinta teetti yli 400 hälytystehtävää. Myös Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella poliisilla oli juhannusaattoillan ja yön aikana lähes 400 tehtävää.
Poliisilaitosten mukaan suurin osa tehtävistä on liittynyt rattijuopumuksiin, pahoinpitelyihin ja häiriökäyttäytymiseen.
Länsi-Suomen merivartiostolla puolestaan oli juhannusaattona 15 meripelastustehtävää. Suomenlahden merivartiostolla meripelastus- tai avustustehtäviä oli kaikkiaan 11 kappaletta.
Yleiseen hätänumeroon tehtiin juhannusaattona yhteensä 11 700 hätäilmoitusta, Hätäkeskuslaitos kertoo viestipalvelu Twitterissä. Tehtävistä puolet välitettiin ensihoidolle, noin kaksi viidesosaa poliisille ja loput pelastuslaitoksille sekä sosiaalipäivystykseen.
Eniten ilmoituksia hätänumeroon tehtiin päihtyneistä henkilöistä, ilkivallasta, häiriökäyttäytymisestä, kaatumisista ja sairastumisista.
Hätäilmoituksia tehtiin kutakuinkin yhtä paljon kuin kahtena edellisenä juhannusaattona.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



