Pienpetopyytäjät kilpailevat viikonloppuna Lappeenrannassa
Kilpailuaika alkaa perjantaina kello 21.00 ja päättyy sunnuntaina kello 15.00.
Lappeenrannan ja lähiseudun pienpedoille on luvassa kiireinen viikonloppu. Pienpetopyynnin MM-tittelistä kilpailee 25 joukkuetta. Kuva: Heikki WillamoTulevana viikonloppuna Lappeenrannan ja lähiseudun metsissä on liikkeellä tavallista enemmän pienpetopyytäjiä.
Pienpetopyynnin joukkuemaailmanmestaruudesta kilpailee 25 joukkuetta, kertoo kilpailunjohtaja Timo Keskisaari.
Kilpailu kiinnostaa laajasti. Ilmoittautumisaika umpeutui jo toukokuun viimeisenä päivänä, ja mukaan olisi halunnut yli 40 joukkuetta. Keskisaaren mukaan joukkuemäärää rajoittaa metsästysmaastojen saatavuus.
”Metsästysmaiden hankkimisessa on ollut kova työ. Lappeenrannan seudulla ei ole yhtään valtion maita, joten maita on pitänyt pyytää yksittäisiltä metsästysseuroilta.”
Jokaiselle joukkueelle on nimetty maasto-opas sekä noin 5 000 hehtaaria maastoa, mistä pienpetoja saa pyytää.
Kaikki metsästyslain sallimat pyyntimenetelmät ovat sallittuja. Suomalaisten metsästäjien lisäksi mukana on yksi joukkue Itävallasta.
Joukkueessa saa olla 5–8 jäsentä, mutta koirien määrää ei ole rajoitettu. Monissa ilmoitetuissa joukkueissa on sekä pintapyyntiin soveltuvia koirarotuja että luolakoiria. Lisäksi pyydetään myös loukuilla.
Kilpailuaika alkaa perjantaina kello 21 ja päättyy sunnuntaina kello 15. Nukkumiselle kilpailijat ovat varanneet todennäköisesti vain muutamia tunteja päiväsaikaan, Keskisaari naurahtaa.
”Kilpailun tarkoituksena on nostaa pienpetopyynnin arvostusta ja lisätä kiinnostusta jahtimuotoa kohtaan. Samalla karsitaan petojen määrää ja parannetaan esimerkiksi metsäkanalintujen elinmahdollisuuksia”, hän sanoo.
Maailmanmestaruustitteli ei tänä vuonna ole virallinen arvo.
”Toiveissa on, että kilpailusta tulee perinne. Emme halunneet vielä anoa virallista MM-arvoa kilpailulle, mutta halusimme erottua pienpetopyynnin suomenmestaruuskilpailusta.”
Kilpailumaastoissa on pidättäydytty pienpetojen pyynnistä, joten pyydettävää pitäisi olla. Keskisaaren mukaan esimerkiksi supikoirakanta on viime vuosina kasvanut aivan valtavasti Lappeenrannan seudulla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
