Perustuslakivaliokunta jatkaa sote-puserrustaan
Odotettavissa on lista muutostarpeista, jotka voivat määritellä koko uudistuksen aikataulua.Perustuslakivaliokunta jatkaa työtään sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapautta koskevan lausuntonsa parissa.
Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) ei halunnut aamupäivällä kokouksen alkaessa arvioida, minä päivänä lausunto valmistuu. Lapintie viittasi aiempaan arvioonsa, jonka mukaan tavoitteena on tämä viikko.
Perustuslakivaliokunnan lausunnosta on odotettavissa lista lakiesityksen muutostarpeista, jotka voivat määritellä koko uudistuksen aikataulua ja toteutettavuutta.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan perustuslakivaliokunta pitäisi ongelmallisena hallituksen kaavailemaa kattoa maakuntien sote-menoille. Tämä on yllättänyt hallituksen, sillä valiokunnan viimekesäisessä lausunnossa asia ei noussut esiin.
Lapintie ei halunnut kommentoida tietoja.
"Varmaan nyt alan kuulostaa papukaijalta taas, mutta sanon, että en kommentoi valiokunnan keskeneräistä asiaa. Kun lausunto on valmis, niin sitten kommentoin."
Risikko ja puheenjohtajat puivat asiakirjavuotoa
Perustuslakivaliokunnan lausuntoluonnoksen vuotamisesta julkisuuteen nousi loppuviikolla kohu, ja vuoto vaikutti myös valiokunnan työtapoihin.
Lapintiellä ei ollut uutta kerrottavaa vuotoasiasta.
"Luulen, että me nyt keskitymme työhön", hän sanoi.
Myöhemmin tänään puhemies Paula Risikko (kok.) keskustelee puolueiden puheenjohtajien ja eduskuntaryhmien puheenjohtajien kanssa siitä, miten perustuslakivaliokunnan sote-luonnoksen vuodon kaltaiset tapaukset voitaisiin vastedes estää. Tarkoitus on pohtia, pitääkö esimerkiksi eduskunnan työjärjestystä muuttaa niin, että kynnystä asiakirjan salaiseksi julkistamisesta madallettaisiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

