Suomenmaa: Vanhanen pyrkii keskustan presidenttiehdokkaaksi
Keskustan Vanhanen halajaa presidenttikisaan, vaikka Sauli Niinistö hakisi jatkokautta.Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Matti Vanhanen pyrkii Suomen Keskustan presidenttiehdokkaaksi.
Hän kertoi torstaina iltapäivällä keskustan kansanedustajille ilmoittautuvansa keskustan sisäiseen esivaaliin puolueen presidenttiehdokkaasta.
Keskustan työvaliokunta päätti aiemmin viikolla kokouksessaan ehdottaa puoluehallitukselle, että keskusta asettaisi presidenttiehdokkaansa puoluekokouksessaan kesäkuun toisena viikonloppuna Seinäjoella.
"Maailma ympärillä rakoilee ja nyt tarvitaan ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua, johon haluan ottaa osaa", Vanhanen sanoi.
Vanhanen kertoi haluavansa olla ehdolla presidentiksi riippumatta siitä, hakeeko tasavallan presidentti Sauli Niinistö jatkokautta vai ei.
Vanhanen aikoo myöhemmin keväällä ilmoittaa ajatuksistaan tällä hetkellä hoitamansa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävän osalta.
Asiasta uutisoi keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

