Parsinavetoista ristiinvetoa
Parsinavettojen rakentamiselle on suunniteltu kieltoa eläinsuojelulakia käsittelevässä työryhmässä. Aihe kirvoitti ilmestyttyään MT:n Facebook-palstalla keskustelua puolesta ja vastaan.
”Aika harva uuteen navettaan enää parsia rakentaa, kun robotti tulee taloon. Siirtymäaika on kyllä turha, kyllä aika tekee tehtävänsä.”
”Pellot loppuu kesken, koska ei kaikkia nykysiä navettoja voida uudistaa pihatoiksi.”
”Iso asia on, onko eläimillä yhtään huonommat oltavat nykyaikaisessa parsinavetassa kaikkine jaloitteluineen ja laidunnuksineen kuin pihatossakaan. Parsinavettaa puoltavia argumentteja sekä eläinten hyvinvoinnin että navetan tehokkuuden puolesta löytyy kuitenkin aika paljon”, muistutti pihaton omistaja.
”Miten tuo kielto auttaa karjan tilaa jos isäntäväki on heittänyt rukkaset naulaan? Se yksi ja sama onko ne pihatossa vai parressa, jos kukaan ei huolehdi niistä. Olisin enemmän huolissani niistä kaksijalkaisista kuten on huomattu Suomessa ja muualla.”
Kritiikkiä herätti myös eläinsuojelulain valmistelutapa.
”Eläimiä voi kohdella hyvin tai huonosti oli navettatyyppi sitten mikä tahansa. Nyt vaikuttaa siltä, että päätöksiä tehdään niin sanotusti huutoäänestyksellä, kun kaikki saavat sanoa mielipiteensä lainsäädäntötyössä. Lakkautetaan samalla koko eduskuntalaitos, jos lait säädetään nettikyselyjen perusteella.”
Eri suuntiin menivät näkemykset uutisesta, jossa kerrottiin pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) kannattavan metsästystä perusteilla olevilla luonnonsuojelualueilla.
”Kannatan lämpimästi ajatusta. Luonnollisesti metsästys on luvanvaraista niinkuin tähänkin asti. Tilanne selkeytyisi. Kun nykyisin monesti varsin löyhin perustein luonnonsuojelualueita perustetaan ja maanomistajan oikeudet omistaansa maahan ohitetaan, edes metsästysoikeus tulee säilyttää.”
”Mikäs luonnonsuojelualue se sitten on?”
”Kuka jakaa metsästysluvat tai tekee sopimukset?”
Brasiliassa paloi suuressa satamavarastossa viime viikon lopulla 18 miljoonan kiloa sokeria, mikä nosti välittömästi sokerin hinnan koko vuoden ennätykseen. Uutinen oli huomattu niin verkkosivulla kuin Facebookissa.
Se herätti ajatuksia kansainvälisten ruokamarkkinoiden toiminnasta ja sokerista muutenkin.
”Sokeria tumpataan markkinoille jo liikaa. Elintarviketeollisuus on mätä!”
Vaikka laatu on meille uutistyössä määrää tärkeämpää, niin toimituksen aamupalavereissa seurataan tiiviisti myös Facebookin suosion kasvua. Kulunut viikko oli vilkas. Uusia kavereita lehdellemme kertyi yli 40. Kokonaisuutena toimituksen uutispalsta on saavuttanut 11 kuukaudessa lähes 3 500 seuraajaa.
Facebookissa toimitukselle saa antaa lisää palautetta ja juttuaiheita.
Nostamme jatkossa kommenteista myös aiempaa useammin sitaatteja uutisten yhteyteen lehdessä etenkin tilanteissa, joissa uutinen julkaistaan ensin verkossa ja sitä halutaan täydentää seuraavaan lehteen.
KAIJALEENA RUNSTEN
3453
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
