”Taikina-väitteet vääristeleviä”
Lidl Suomen toimitusjohtaja Lauri Sipponen pitää väitettä kauppojen paistopisteiden taikinan vanhuudesta tarkoitushakuisesti vääristelevinä.
Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzhumi sanoi MT:ssä, että kauppojen paistopisteissä käytettävä taikina on jopa puolitoista vuotta vanhaa.
”Ei kauppa eikä varmasti teollisuuskaan varastoi energiaintensiivisiä ja tilaa vieviä ison volyymin tuotteita yhtään kauempaa kuin on pakko”, Sipponen sanoo.
Lidl Suomen jakelupisteisiin toimitetaan paistotuotteita vähintään kerran viikossa. Siellä tuotteet viipyvät keskimäärin 1,7 viikkoa.
Myymälöihin tuotteita toimitetaan päivittäin, ja myymälöiden varaston kierto on muutamia päiviä, Sipponen kertoo.
Lild Suomi pyrkii tekemään tavarantoimittajien kanssa yhteistyötä, johon molemmat osapuolet sitoutuvat pitkäjänteisesti ja josta molemmat hyötyvät.
”Ei pidä ajatella, että kun kerran on saanut jalkansa Lidlin oven väliin, hintoja voi korottaa vuosi vuodelta”, Sipponen painottaa.
Myyntiä, markkinoita ja tuotteita pitää kehittää yhdessä. ”Tästä hyötyvät kaikki eli tuottaja, teollisuus, kauppa ja lystin maksaja eli kuluttaja.”
Tuotteitaan Lidlin valikoimiin mielivän kannattaa olla yhteydessä pääkonttorin osto-osastoon. Sellaista mahdollisuutta ei ole, että tuottaja toimittaa tuotteita suoraan myymälään, Sipponen sanoo.
Tuotteiden on täytettävä samat Lidlin emoyhtiön laatimat laatuvaatimukset kaikissa maissa. Maija Ala-Siurua
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
