Suora lähetys – EU:n elvytyksen jako alkaa: rahaa tulossa muun muassa valokuituun, öljylämmityksestä luopumiseen, biokaasuun, autojen hankintatukeen ja peltojen kipsitykseen
Yhteensä EU-elvytys on noin kaksi miljardia euroa.Biokaasun verkoston rakentaminen saa odotetusti rahoitusta EU:n elvytysrahoista.
Rahoitusta suunnataan MT:n tietojen mukaan myös öljylämmityksen vaihtotukeen, autojen hankintatukeen ja peltojen kipsitykseen.
Kipsitys on osa ympäristönkestävyyden ohjelmaa, jota rahoitetaan 30 miljoonalla eurolla.
MT uutisoi viime viikolla ennakkotietona, että kiinteän laajakaistan rakentamiseen tulisi yli 50 miljoonan rahoitus. Nyt varmistui, että summa on juuri 50 miljoonaa euroa.
Rahoilla rakennetaan käytännössä valokuitua alueille, joille se ei markkinavetoisesti tule. Miniminnopeus on 100 megabittiä sekunnissa sekä latauksessa että lähetyksessä.
Tavoitteena on 80 000–100 000 liittymää.
Biokaasulle tuleva summa on vielä auki. Sen tuotannon lisääminen on elvytysohjelmassa osa energiajärjestelmän uudistamista.
Biokaasu etenee toisellakin rintamalla, sillä hallitus pohtii parhaillaan biokaasun lisäämistä polttoaineiden sekoitusvelvoitteeseen. Nyt polttoaineyhtiöillä on velvoite sekoittaa 18 prosenttia energiasisälllöstä uusiutuvaa polttoainetta.
Silloin biokaasua myymällä voisi korvata osan bensiinin ja dieselin bio-osuudesta.
Öljylämmityksestä luopumisen tukeen osoitetaan 70 miljoonaa euroa ja se laajenee kotitalouksista myös kuntien, seurakuntien ja yhdistysten käytettäväksi.
Tavoitteena on, että vajaa 20 000 pientaloa voi luopua öljylämmityksestä.
Yhteensä EU-elvytys on noin 2,1 miljardia euroa. Elvytysrahaa käytetään vipuna, jolla hankkeita saadaan liikkeelle. Kaikessa täytyy myös olla kansallista ja yksityistä rahoitusta.
Yksityisten investointien osuus olisi kolme miljardia joten kokonaisvaikutus investointeihin on yli viisi miljardia.
"Suora elvyttävä vaikutus bruttokansantuotteeseen vuosina 2021–2025 on yhteensä 0,8 prosenttia", valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi tiedotustilaisuudessa.
Puolet rahoituksesta edistää vihreää siirtymää. Sen summa on 822 miljoonaa euroa ja se sisältää 310 miljoonaa euroa energiajärjestelmän uudistamiseen. Käytännössä se
Noin neljännes käytetään digitalisaatioon. Julkiset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostukset lisääntyvät ohjelman ansiosta noin 700 miljoonalla eurolla.
Kaikkiaan rahoista noin miljardi euroa käytetään eri ohjelmien kautta ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
"Joskus hetkessä otetaan valtavia harppauksia ja tänään oli sellainen päivä. Paketti on suurin koskaan tehty yksittäinen ilmastopanostus Suomessa", ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) sanoi.
Tavoite on hiilineutraali Suomi 2035.
"Mikään toimi saa haitata ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamista", Mikkonen sanoi.
Ohjelman avulla pitäisi Suomen hiilipäästöjen vähentyä noin kuusi prosenttia.
Hallitus julkaisi nyt luonnoksen suunnitelmasta. Se lähetetään Brysseliin Euroopan komission arvioitavaksi. Lopullisen version pitäisi olla valmis huhtikuun lopussa.
Hankepäätöksiä, joilla rahoitusta käytännössä jaetaan, aletaan tehdä, kun rahoitus siirtyy osaksi Suomen budjettia tämän vuoden aikana.
Suora lähetys hallituksen tiedotustilaisuudesta järjestettiin maanantaina kello 14.
Lue myös:
EU lisää kunnianhimoa kiinteän laajakaistan tukemiseen – Jatkossa 200 megabitin minimivaatimus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

