Kulttuurialalle ehdotetaan 30 miljoonan euron lisärahoitusta vuosittain
Kulttuurialan jälleenrakennuksen haasteita ratkomaan asetettu työryhmä ehdottaa, että kulttuurialan rahoitusta nostetaan vuosittain 30 miljoonalla eurolla vuosien 2024–2027 aikana.
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) otti vastaan Helsingissä opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän laatimat ehdotukset taide- ja kulttuurialan elpymiseksi ja vahvistamiseksi koronapandemian jälkeisessä Suomessa. Työryhmän puheenjohtajana toimi valtiosihteeri Tuomo Puumala (taustalla). LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.Alan rahoitus halutaan nostaa yhteen prosenttiin valtion talousarvion menoista vuoteen 2027 mennessä.
Työryhmä ehdottaa myös, että vuonna 2023 alkavalla hallituskaudella eduskunnalle annetaan kulttuuripoliittinen selonteko, jossa huomioidaan laajasti luovia aloja koskevat asiat.
Työryhmä luovutti ehdotuksensa tänään tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkoselle (kesk.).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



