Ranskan presidentinvaaleissa äänestys alkanut hieman viime vaaleja verkkaisemmin
Viisi vuotta sitten vaalien ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli 77,8.Ranskan presidentinvaaleissa äänestysaktiivisuus on vaalipäivän ensimmäisinä tunteina ollut hieman verkkaisempi kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2017.
Puoleenpäivään mennessä paikallista aikaa reilut 25 prosenttia äänioikeutetuista oli käynyt äänestämässä, mikä on kolme prosenttiyksikköä jäljessä viime vaalien tahtia.
Viisi vuotta sitten vaalien ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli lopulta 77,8.
Istuva presidentti Emmanuel Macron hakee vaaleissa toista virkakautta. Vaalien toinen kierros pidetään 24. huhtikuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

