Helsinkiläisen hiilijalanjäljen sitomiseen tarvitaan 2,5 metsähehtaarin kasvu
Uudellamaalla asuvilla on Suomen korkein hiilijalanjälki.
Pääkaupunkiseudulla käytettävät fossiiliset polttoaineet paisuttavat alueella asuvien hiilijalanjälkeä. Kuva Helsingin Hanasaaresta. Kuva: Markku VuorikariHeinäkuussa kerrottiin, että Uudellamaalla asuvien hiilijalanjälki on Suomen korkein: 17 tonnia vuodessa. Keskimääräinen suomalaisen hiilijalanjälki on norjalaisen tutkimuksen mukaan 15.1 tonnia.
Luonnonvarakeskuksen tietojen mukaan puu sitoo hiilidioksidia kasvaessaan keskimäärin 1,34 tonnia per puukuutiometri.
Uudenmaalaisen koko hiilijalanjäljen kuittaamiseen tarvittaisiin siis 12,7 puukuution kasvu. Tämä vastaa noin kahden ja puolen metsähehtaarin vuosittaista kasvua Suomessa, sillä metsähehtaari kasvaa keskimäärin noin viisi kuutiota vuodessa.
Suomalaisen keskimääräiset hiilipäästöt sitoutuvat siis 11,3 puukuutioon.
Pohjois-Suomessa asuvan hiilijalanjälki on tutkimuksen mukaan 14,1 tonnia vuodessa. Se sitoutuu 10,5 puukuutioon eli noin kahteen metsähehtaariin.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
