Kotimaa

Vimpelissä ja naapurikunnissa nyt yhteensä 121 korona-altistunutta

Järvi-Pohjanmaan perusturvan alueella on todettu torstaihin mennessä 16 koronatartuntaa. Korona-altistuneita on yhteensä 121. Vimpelin lisäksi Järvi-Pohjanmaahan kuuluvat Alajärvi ja Lappajärvi.
Johannes Tervo
Varotoimilla pyritään estämään viruksen leviäminen.

Koronatartuntoja on alueella nyt viisi enemmän kuin keskiviikkona.

Viidestä uudesta tartunnasta neljä liittyy Ylläkselle syyskuun lopussa tehtyyn ruskaretkeen ja siitä johtuneisiin jatkotartuntaketjuihin. Yksi koronatapaus liittyy Seinäjoen opiskelijatartuntoihin.

Tartunnan saaneet ja altistuneet on asetettu eristykseen tai karanteeniin.

Koronalle altistuneita on kaikkiaan 121. Altistuneista 110 on Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen asukkaita.

Pandemian johtoryhmä suosittelee, että alueella ei järjestetä yli 20 hengen tapahtumia. Lokakuun loppuun asti voimassa oleva suositus koskee sekä sisätiloissa että ulkona järjestettäviä tilaisuuksia.

Kasvomaskien käyttöä suositellaan laajasti. Esimerkiksi kaikkiin tilanteisiin, joissa lähikontakteja ei voida välttää.

Lue lisää:

Korona koskettaa koko yhteisöä pienessä kunnassa – Vimpeli otti voimatoimet käyttöön, tavoitteena paluu normaaliarkeen mahdollisimman nopeasti

Some-syyttelyä koronan syistä ei toivota Vimpeliin – Sam Leijonanmieli: "Kukaan ei koronaa halua eikä kukaan halua sitä tartuttaa muihin"

Johannes Tervo
Pandemiatilanne on muuttanut monet käytännöt.
Lue lisää

Ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Britanniaan, Irlantiin ja Etelä-Afrikkaan – Suomessa lähes 400 uutta koronatartuntaa, uusia koronakuolemia kuusi

Katso oman kuntasi koronatilanne – maan korkeimmat ilmaantuvuusluvut ovat nyt maaseutukunnissa

"Pörröefekti, kohtuutalous ja maaseutuistumisen megatrendit tuovat maalle vielä asuntopulan" – Tuomas Kuhmonen toi MTK:n toimihenkilöpäiville tuulahduksen tulevaisuuden Pörsänmäeltä

Koronavirusta tulee nyt Suomeen aiempaa enemmän ulkomailta – "Rajaturvallisuuden merkitys korostuu"