Kaleva: Pölkky Oy aloittaa yt-neuvottelut lomautuksista – syynä sahatavaran vaikea markkinatilanne
Neuvottelut koskevat kaikkia Pölkyn toimipisteitä, mutta niihin ei sisälly esityksiä irtisanomisista eikä osa-aikaistuksista.
Pölkyn tuotantolaitokset sijaitsevat Kuusamossa, Taivalkoskella, Kajaanissa ja Oulussa. Oulussa Pölkyllä on painekyllästyslaitos. Kuva on otettu Kuusamossa elokuussa. Kuva: Maija PartanenKuusamolainen sahayritys Pölkky Oy aloittaa lomautuksia koskevat yhteistoimintaneuvottelut torstaina 3. lokakuuta, Kaleva kertoo.
Neuvottelut koskevat kaikkia Pölkyn ja Pölkky Metsän toimipisteitä.
Lomautukset ovat kestoltaan enintään 90 päivää. Neuvotteluesitys ei sisällä irtisanomisia eikä osa-aikaistuksia, kertoo Pölkyn hallinto- ja henkilöstöjohtaja Maria Virranniemi.
"Neuvottelut aloitetaan vaikean markkinatilanteen vuoksi", Virranniemi sanoo.
Lomautukset on tarkoitus toteuttaa marraskuun 2019 ja helmikuun 2020 välisenä aikana.
Virranniemen mukaan tässä vaiheessa on vielä mahdotonta arvioida, kuinka suurta osaa työntekijöistä lomautukset koskevat. Asia varmistuu neuvottelujen kuluessa.
Pölkyn toimitusjohtaja Petteri Virranniemi kertoi jo elokuussa Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa (27.8.), että yhtiö on päättänyt vähentää sahausta syyskaudella. Syynä hän totesi olevan sahatavaran ylitarjonnan aiheuttaman hintojen laskun.
Nyt ilmoitettujen yt-neuvottelujen aikana myös selviää, toteutetaanko lomautukset osa- vai kokoaikaisesti. Maria Virranniemi uskoo, että päätöstä mahdollisista lomautuksista tullaan harkitsemaan lokakuun loppupuolella.
Pölkyn tuotantolaitokset sijaitsevat Kuusamossa, Taivalkoskella, Kajaanissa ja Oulussa. Oulussa Pölkyllä on painekyllästyslaitos.
Kaleva: Pölkky aloittaa lomautuksia koskevat yt-neuvottelut – esitys ei sisällä irtisanomisia
Lue lisää:
Sahatavaran takkuileva vienti sai Pölkyn vähentämään tuotantoa
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
