Suomenpystykorvalla on ainutlaatuinen geeniperimä – “Tässä saa olla osa tuhansien vuosien jatkumoa”

Historia on taannut suomenpystykorvalle uniikin ja omaleimaisen geeniperimän. Kuva: Hannu Huttu

Punaruskea kansalliskoiramme eli suomenpystykorva oli aikoinaan maaseudulla jokaisen pihapiirin näky. Suomen Pystykorvajärjestön suomenpystykorvajaoston puheenjohtaja Aki Korhonen kertoo rodun historian vievän todella kauas.

“Kyllä se kauemmaksi menee kuin suomen kielen historia. Aikoinaan tänne saapuneilla esi-isillämme oli matkassaan koiria, joista jalostui suomenpystykorva ja karjalankarhukoira”, Korhonen kuvaa.

Historia on taannut suomenpystykorvalle hänestä uniikin ja omaleimaisen geeniperimän. Varhaisin kirjallinen rotumääritelmä löytyy 1800-luvun lopulta, ja historiallisen rodun ominaisuudet määrittyivät käytännön kautta.

“Metsästykseen näitä koiria on aina käytetty, erityisesti turkisten pyytämiseen, mutta myös syötävään riistaan. Suomenpystykorvilla on ollut aina vahva vahtivietti, ja maine haukkuherkkänä rotuna kumpuaa myös historiasta.”

Nykypäivän ominaisuudet perustuvat siis vahvasti historiaan, minkä ansiosta Korhonen pitääkin suomenpystykorvien kasvatus- ja jalostustyötä ennen kaikkea kulttuurihistorian vaalimisena.

“Tässä saa olla osa tuhansien vuosien jatkumoa, mistä tulee erittäin etuoikeutettu olo ainutlaatuisen rodun kanssa. Sitä ollaan itseään isomman asian äärellä”, hän sanoo.

Koronavuotena 2021 suomenpystykorvia rekisteröitiin ennätysmäärä eli noin 850 yksilöä. Kuva: Markku Vuorikari

Jalostus nojaa edelleen käyttöominaisuuksiin, joita selvitetään muun muassa lintu- ja hirvikokeiden avulla.

“Kasvattajana sitä haluaa taata rodun jatkumisen myös tulevaisuudessa, jottei kehitys ainakaan pysähtyisi”, Korhonen linjaa.

Suomenpystykorvajaoksen puheenjohtajan mielestä rodun edustajat ovat erittäin sosiaalisia, ja niillä on vahva vietti miellyttää “isäntäänsä”. Terveet yksilöt ovat myös hyvin tietoisia omistajaperheestään.

“Kyllä suomenpystykorvaa pystyy pitämään myös kaupungissa”, Korhonen naurahtaa rotuun liittyvistä stereostypioista.

Hän ei allekirjoita myöskään rodun mainetta “räksyttäjinä”. Korhonen arvelee mielikuvan syntyneen historiassa, kun jokaisen maalaispihan suomenpystykorvan psykologiaa ei ymmärretty oikein.

“Kyllähän nämä ovat energisiä ja älykkäitä koiria, jotka tykkäävät touhuta paljon.”

Korhosen mukaan suomenpystykorva on muutenkin perusterve ja hyvärakenteinen koirarotu.

Nykyiset terveyshaasteet liittyvät ajoittain polvilumpioon ja silmiin, mitä testataan. Aiemmin myös epilepsia oli rodulla yleinen, mutta Korhosen mukaan siitä päästiin eroon tavoitteellisella työllä.

“Jalostusta ohjaa monimuotoisuuden tavoittelu, kun nykyisistä linjoista tulee pystyä pitämään pienellä rodulla kiinni”, hän summaa.

Tavoitteena kentällä on, että entistä useammasta yksilöstä saataisiin tulevaisuuden pennut, jotta Korhosen mukaan pois jääneestä matadori-käytännöstä päästäisiin terveemmälle uralle.

“Terveysriskejä pyritään vähentämään jalostuksessa esimerkiksi laskennallisten riskianalyysien kautta, mutta lopullinen yhdistelmän tekeminen on lopulta aina useamman seikan välinen kompromissi.”

“Esimerkiksi riistaverisen yhdistelmän tekeminen suuresta polviriskistä huolimatta voi estää linjan käyttämisen tulevaisuudessa. Jalostuksessa on palloiltava muun muassa käyttöominaisuuksien, terveysriskien, monimuotoisuuden ja ulkomuotoseikkojen välillä”, hän jatkaa.

“Moderni suomenpystykorva on uskollinen ja sosiaalinen perhekoira, joka on tulta ja tappuraa metsällä”, Aki Korhonen sanoo. Kuva: Marja Seppälä

Korhonen tuumaa, että suomenpystykorvan huippuvuodet sijoittuivat yhteiskunnan “agraarivuosiin”, kun suurin osa suomalaisista asui pientiloilla. Niiden elämäntyyliin rotu sopi.

“Aikoinaan oli vielä maatiaissuomenpystykorvia, eikä jalostusta niinkään tehty tai siihen ei ainakaan kiinnitetty nykyisessä laajuudessaan huomiota.”

Suurin notkahdus rodun kannalta tapahtui 1970-luvulla. Sen jälkeen rotu on asemoitunut metsästäjäperheiden koiraksi, missä käyttöominaisuudet edelleen määräävät.

“Viimeiset 10 vuotta on kuljettu lähes samanlaisina koirien lukumäärän suhteen. Tänä päivänä pennuille on suurta kysyntää, mihin tarjonta ei valitettavasti riitä”, Korhonen kuvaa.

Koronavuotena 2021 suomenpystykorvia rekisteröitiin ennätysmäärä eli noin 850 yksilöä, kun viime vuosina määrä on liikkunut 600–700 välillä.

“Tasaiseen kasvuun haluan uskoa, mutta ilman työtä se ei tietenkään tule.”

Suurimpana haasteena rodun suosion kasvattamiselle Korhonen näkee suuren yleisön kosiskelun epäonnistumisen.

“Rodun käyttöominaisuudet ovat aivan huippuja, mutta sen kehuminen on edelleen lapsenkengissä. Muut rodut ovat onnistuneet tässä paremmin”, hän arvioi.

Ensi töikseen Korhonen lähtisi muuttamaan yleisön mielikuvaa suomenpystykorvista "vain lintujen haukkujana ja kaikelle joutavalle räksyttävänä pihavahtina”.

“Moderni suomenpystykorva on uskollinen ja sosiaalinen perhekoira, joka on tulta ja tappuraa metsällä.”

Korhosella ei ole tiedossa muita rotuja, joiden edustajilta löytyisi sekä lintu- että hirvipuolen kokeista korkeimpia palkintosijoja.

“Someen täytyisi vain saada lisää positiivista sisältöä, missä nuorilla on iso vastuu. Osaamista tulisi jakaa nuoremmillekin harrastajille, jotteivät tiedot ja taidot pääse unohtumaan.”

Korhonen uskoo tulevaisuuden näyttävän hyvältä, kunhan kysyntä jatkuisi samanlaisena.

Hän suosittelee suomenpystykorvasta kiinnostuneille tutustumista Suomen pystykorvajärjestön kotisivuihin, mistä löytyy roduittain aktiivisten harrastajien ja kasvattajien yhteystietoja.

“Kunhan metsästys jatkuu Suomessa, niin rotu voi hyvin. Haasteita voi aina tulla matkalle, mutta historiassa aiemmistakin haasteista on aina selvitty kuivin jaloin.”