Kortejärvi: Suomalaisen metsän ekosysteemi ei tarvitse lisäsuojelua ‒ ”Metsäluonto ei ole romahtamassa”

”Tärkeintä on jatkaa metsätaloutta niin, että metsät pysyvät mahdollisimman hyväkasvuisina ja terveinä”, kirjoittaa Petri Kortejärvi. Kuva: Sanne Katainen

MT Metsä|Metsiensuojelu

30.1.202409:00

Kolumni

Petri Kortejärvi

Mitkä ovat ne perusteet, joiden vuoksi Suomessa olisi lisättävä metsien suojelua?

Selkeimmät perustelut tulevat kansainvälisistä tavoitteista ja sitoumuksista, ja niihin vetoaa myös Suomen luontopaneeli suojelu­vaatimuksissaan.

EU:n monimuotoisuusstrategia sekä YK:n luontokokouksessa sovitut Kunmingin–Montrealin luontotavoitteet velvoittavat meitä. Suomen luontopaneeli vaatii, että kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian ja siihen liittyvän toimintaohjelman tulee vastata kansainvälisiä tavoitteita täysimääräisesti niin, että luontokato pysähtyy ja luonto pääsee elpymään koko Suomessa.

Usein vedotaan myös siihen, että Suomen tulee näyttää esimerkkiä, jotta voimme vaatia vastaavia toimia muilta mailta.

Luontokato on voimakas sana. Kato, katovuosi, on Suomessa merkinnyt pahimmillaan hyvin vaikeita aikoja, jopa nälän­hätää. Käytännössä luontokato tarkoittaa biodiversiteetin vähenemistä. Luonto­kadon mittaaminen on vaikeaa verrattuna esimerkiksi hiilidioksidipäästöihin, mutta juuri mittaamiseen ja vertailutasojen asettamiseen liittyy nyt voimakkaita intohimoja.

Suurin osa Suomen metsäluontotyypeistä on määritelmien mukaan uhanalaisia. Tämä on sikäli luonnollista, että suurin osa metsäluontotyypeistä on hyvin pienialaisia. Ne todennäköisesti pysyisivät uhanalaisina, vaikka kaikki ihmistoiminta metsissä lopetettaisiin.

Keskustelussa luontokato nostetaan ilmastonmuutoksen rinnalle yhtä hälyttäväksi uhaksi, joka tulee ratkaista nopeasti. Annetaan mielikuva, että monimuotoisuuden heikkeneminen voi johtaa ekosysteemin romahtamiseen.

Suomalainen boreaalinen metsäluonto ei kuitenkaan ole romahtamassa tai lähenemässä keikahduspistettä. Metsäluontomme ylipäätään on hyvin nuorta. Esimerkiksi puulajeista kuusi seuralaisineen saapui nykyisen Suomen alueelle vain 5 000 vuotta sitten.

Etelä- ja Väli-Suomessa ja vesistöjen varsilla ihminen on vaikuttanut luontoon pitkään. Osa entisistä metsistä on muuttunut pelloiksi ja rakennusmaaksi. Kaskeaminen ja metsälaidunnus jatkuivat satojen vuosien ajan. Nykyään niin sanottujen perinnebiotooppien, esimerkiksi niittyjen ja metsälaidunten, lajit ja elinympäristöt ovat kaikkein uhanalaisimpia. Moneen kertaan kasketuilla alueilla voi nyt kasvaa vanhaa metsää omine lajeineen ja niittykasvit ovat aikaa sitten hävinneet. Suomen olosuhteissa peltokin palautuu metsäksi varsin lyhyessä ajassa.

Kansainväliset sitoumukset ovat tietysti tärkeitä, mutta vain esimerkin näyttämiseksi ne tulevat sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta suomalaisille hyvin kalliiksi.

Suomalaisen metsän ekosysteemi ei tarvitse lisäsuojelua romahtamisen estämiseksi yksinkertaisesti siksi, että romahdusta ei ole tulossa, ei ainakaan metsätalouden seurauksena.

Ilmastonmuutos sen sijaan on konkreettinen uhka paitsi metsätaloudelle myös metsäluonnon monimuotoisuudelle. Hakkuiden vähentäminen ja aktiivisesta metsänhoidosta luopuminen eivät ole tehokkaita keinoja parantaa metsiemme kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen, päinvastoin.

Kansainväliset sitoumukset ovat poliittisia päätöksiä, joita voidaan Suomessa panna toimeen omista lähtökohdistamme. Luontokato ei ole aiheuttamassa ekologista romahdusta metsissämme. Millä tavoin metsien suojelua sitten voidaan perustella?

Suojelun lisäämisen kestäväksi perustaksi nousee luonnon itseisarvo.

Meillä on varaa lisätä suojelua maltillisesti. Osa metsänomistajista ei edes halua harjoittaa metsätaloutta. Lisäksi meidän kannattaa jatkaa luonnonhoitoa talousmetsissä, lisätä lahopuuta ja kasvattaa useita puulajeja.

Tärkeintä on kuitenkin jatkaa metsätaloutta niin, että metsät pysyvät mahdollisimman hyväkasvuisina ja terveinä.

Aarteen kolumnisti, metsänhoitaja ja metsänomistaja Petri Kortejärvi (s. 1973) työskentelee metsäasiantuntijana finanssialalla.