Luonnonsuojeluliitto kritisoi vanhojen metsien kriteerejä: ”Hallitus on pettänyt isoimman ympäristölupauksensa”
Vanhojen metsien kriteereistä on Luonnonsuojeluliiton mukaan tulossa liian tiukat.
Luonnonsuojeluliiton mukaan hallituksen on suojeltava valtion omia metsiä muilla tavoilla, jos kriteerit jäävät liian tiukoiksi. Kuva: Jarkko SirkiäVanhojen metsien kriteereille tulee tiukat kriteerit, uutisoi Ilta-Sanomat keskiviikkona. Ne seuraavat maa- ja metsätalousministeriön suosimaa linjausta, josta myös MT uutisoi aiemmin keväällä.
”Hallitusohjelmassa luvattiin suojella riippumattomat kansalliset kriteerit täyttävät valtion luonnontilaiset, vanhat metsät. Nyt julkaistujen tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että hallitus on pettänyt isoimman ympäristölupauksensa. Tämä on todella huono uutinen maailman ympäristöpäivänä”, sanoo Suomen Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola tiedotteessa.
Luonnonsuojeluliiton mukaan hallituksen on suojeltava valtion omia metsiä muilla tavoilla, jos vanhojen metsien kriteerit jäävät liian tiukoiksi. Hallitus voisi esimerkiksi tehdä erillisen suojelupäätöksen jo arvokkaiksi tunnistetuista valtion metsistä.
“Luontokadon pysäyttämisen kannalta Orpon hallituksen päätökset näyttävät synkältä. Hallituksen päätösten myötä lukuisten arvokkaiden metsien hävittäminen voi edelleen jatkua. Tämä osoittaa räikeää välinpitämättömyyttä sekä luontoarvoja, että tiedepohjaista asiantuntijatietoa kohtaan”, sanoo monimuotoisuusasiantuntija Liisa Toopakka.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




