Metsäyhtiöt: FSC:n korkean suojeluarvon kohteilla ei ole ollut toistaiseksi paljon vaikutusta puukauppoihin
Kokemuksia HCV-alueiden puukaupoista alkaa kertyä enemmän kaupan vilkastuessa lomakauden jälkeen.
Metsäyhtiöillä on vasta vähän kokemusta FSC-sertitifikaatin korkean suojeluarvon kohteiden puukaupoista. Arkistokuva. Kuva: Pentti VänskäFSC-sertifikaatin korkean suojeluarvon kohteilla (HCV) ei ole metsäyhtiöiden mukaan ollut juuri vaikutusta tehtyihin puukauppoihin.
Kesäkausi on hiljaista aikaa puukaupassa. Mahdollisista käytännön vaikutuksista saadaan enemmän näyttöä kaupan vilkastuessa loppuvuotta kohti.
UPM:n metsäjohtaja Sauli Brander kertoo, että UPM on solminut HCV-alueilla toistakymmentä puukauppaa.
”Tiedossani ei ole, että HCV-merkintä olisi vaikuttanut jotenkin näiden kohteiden hakkuuseen.”
Brander huomauttaa, että UPM ei toimi pohjoisessa saamelaisalueilla. Siten yhtiötä koskevat vain korkean suojeluarvon ykkös- ja kakkoskategoria, jotka liittyvät lähinnä lajeihin ja elinympäristöihin kuten laaja-alaisiin arvokkaiden luontokohteiden esiintymiin.
UPM antaa metsänomistajille pyydettäessä karttatietoja HCV-kohteista.
”Kartta-aineistohan on suuntaa-antavaa, eivätkä kaikki alueet osoittaudu HCV-alueiksi, eivätkä HCV-alueetkaan välttämättä vaikuta hakkuuseen lainkaan.”
Puukaupan yhteydessä käydään Branderin mukaan alue läpi ja tutkitaan, voidaanko kohteella toimia normaalisti. Sen jälkeen metsänomistajan kanssa sovitaan hakkuutapa ja -alue.
”Puukauppasopimukseen tulee aina merkintä, onko puu PEFC:tä tai FSC:tä vai molempia tai ei ollenkaan sertifioitua. Meidän omaan järjestelmäämme tulee auditoijaa varten merkintä, että alueella voidaan toimia normaalisti.”
Metsä Groupin liiketoimintajohtajan Juha Mäntylän mukaan HCV-alueilla puukauppoja on ehditty tehdä muutamia.
”Etelä-Suomessa ei ole ollut mitään tarvetta tehdä muutoksia niin, että siitä olisi ollut jotain talousvaikutuksia metsänomistajille.”
”Pohjois-Suomessa on ollut kohteita, joissa on tehty leimikon rajauksiin muutoksia lähinnä soiden reunoissa, mutta ei niilläkään ole ollut talousvaikutuksia isosti.”
Mäntylä toteaa, että tarkempi kuva mahdollisista HCV:n vaikutuksista muodostuu, kun puukauppojen määrä lomakauden jälkeen jälleen kasvaa.
Metsä Groupin metsäjärjestelmään on tulossa riskikartat, joista metsänomistaja voi tarkistaa oman alueensa tilanteen.
”Varmasti meiltä kentältä otetaan yhteyttä metsänomistajaan, jos katsotaan, että siellä on jotain vähän yllättävää”, Mäntylä sanoo.
Stora Enson metsäjohtaja Janne Partanen korostaa, että yhtiö ostaa puuta kaikilta HCV-alueilta.
Kokemuksia HCV-alueilla tehdyistä puukaupoista ei hänen mukaansa ole vielä kertynyt kovin paljon.
Kentän ammattilaisilta Partanen kertoo tulleen kommentteja, että ”ei tässä juuri ole muutosta aiempaan, koska ilman karttojakin olisi kyllä kyseiset luontoarvolliset kohteet tiedetty”.
”Näillä kohteilla hakkuut on ennenkin suunniteltu luontoarvot huomioon ottaen.”
Partanen lisää kuitenkin, että uusista kartoista on apua korkean suojeluarvon kohteiden tunnistamisessa.
Hän uskoo, että elo–syyskuun aikana kokemuksia alkaa kertyä HCV-alueiden kaupoista enemmän.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
