Lapin ely-keskus: Ei ole varmuutta, että kaivoshanke Viiankiaavan Natura-alueella ei haittaisi luontoa
Lapin ely-keskus on antanut perustellun päätelmän Sodankylässä sijaitsevan Viiankiaavan Natura-alueelle suunnitellusta kaivoshankkeesta.Sodankylässä sijaitsevalle Viiankiaavalle suunnitellun AA Sakatti Mining Oy:n kaivoshankkeen haitallista vaikutusta ekosysteemiin ei voi sulkea pois, arvioi Lapin ely-keskus tiedotteessa.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) selostuksen perusteella epävarmuuksia liittyy lähinnä pohjavesimallin tulosten tulkintaan. Pohjavedestä suoraan riippuvaisten ekosysteemien kannalta mallin antama tarkkuustaso on riittämätön, jotta merkittävät vaikutukset voitaisiin sulkea pois, ely-keskus kertoo.
Suunnitellun kaivoshankkeen louhos sijoittuisi Viiankiaavan Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen alle. Metsähallitus ja Lapin ely-keskus ovat katsoneet, ettei Natura-arviointi kaikilta osin täytä asianmukaiselle arvioinnille asetettuja vaatimuksia.
Lausuntojen mukaan ei voida varmistua siitä, ettei Sakatin kaivoshanke merkittävästi heikennä niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura 2000 -verkostoon.
Metsähallituksen mukaan Viiankiaapa muodostuu laajasta aapasuokokonaisuudesta, jonka tärkeimpiä suojeltavia Natura-luontotyyppejä ovat aapa- ja keidassuot, letot, huurresammallähteet, puustoiset suot ja luonnonmetsät. Alueella on tavattu kymmenen uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltua kasvilajia.
Hankkeesta vastaa Anglo American -konserniin kuuluva AA Sakatti Mining Oy. Yhtiö suunnittelee kaivoshanketta, joka hyödyntaa Viiankiaavan alta löytyvää nikkeli-kupariesiintymää. Tunnetut mineraalivarannot ovat noin 44,4 miljoonaa tonnia. Malmin suunniteltu louhintamäärä on noin 1,25–2,2 miljoonaa tonnia vuodessa ja kaivoksen toiminta-aika noin 20 vuotta.
Päätuotteita ovat erilliset kupari- ja nikkelirikasteet tai yhteisrikaste. Sivutuotteina kaivoksestai saataisiin platinaa, palladiumia, kuparia, kobolttia, kultaa ja hopeaa. Rikasteiden arvioitu tuotantomäärä on keskimäärin 250 000 tonnia vuodessa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




