Metsän myynti omalle pojalle toisi veroetua, Tapani Miettinen pohtii – etäpalsta on molemmille tärkeä paikka

Alkuvuoden töihin kuuluu veroilmoituksen täyttäminen. Tapani Miettinen ilmoittaa veronsa paperilomakkeella. Kuva: Kai Tirkkonen

Oulusalon Varjakassa eläkepäiviään viettävä Tapani Miettinen, 76, omistaa metsää Rovaniemen Sinetässä.

Hän peri palstan vuonna 1988 edesmenneeltä äidiltään, joka oli Sinetästä kotoisin.

Alunperin tila jaettiin sisarusten kesken, mutta nyt hän omistaa 52 hehtaarin metsätilan kokonaan.

Matkaa metsätilalle tulee 275 kilometriä. Miettinen kertoo käyvänsä tilalla yhdestä kymmeneen kertaan vuodessa.

Hänellä on tilalla tukikohtanaan kesämökki, mikä helpottaa tilusten tarkastelua, kun ei tarvitse yhden päivän aikana ajaa matkaa edestakaisin.

Metsä on pääosin nuorta talousmetsää.

”Itse teen ensiharvennuksia ja taimikonhoitoa. Se on hyvää liikuntaa.”

Vähään aikaan hän ei ole tehnyt puukauppoja.

”Veroilmoitukseen kertyy pääasiassa menoja”, hän naurahtaa. Tiemaksuja, kiinteistöveroja ja matkakuluja...

”Tunnearvo on tärkein”, Miettinen painottaa kysyttäessä, mitä hän metsässään eniten arvostaa.

Erityisen rakkaaksi paikaksi hän mainitsee puolen hehtaarin kokoisen puronvarsimetsän, jonka suojeluakin hän on harkinnut.

”Siellä on aivan oma ilmasto”, hän tunnelmoi.

”Äiti sanoi, ettei perintömetsää saa myydä”, Miettinen hymyilee.

Metsän myynti on kuitenkin käynyt mielessä, mutta äitivainaa tuskin pahastuu, sillä ostosta on kiinnostunut Miettisen oma poika, joka on nyt 42-vuotias.

Kaupalla vältyttäisiin sekä perintö- että lahjaverolta, ja poika saisi hyödyntää tulevissa puukaupoissa metsävähennystä.

Muita lapsia Miettisellä ei ole, joten metsänomistuksen tulevaisuus näyttää selkeältä.

Virkistysarvot kiinnostavat myös nuorempaa sukupolvea.

”Poika tykkää ajella moottorikelkalla ja mönkijällä. On myös tehnyt metsään laavun ja tulipaikan.”