Metsästysseura voi toimia etämetsänomistajan silminä maastossa: Tietoa saadaan esimerkiksi erilaisista tuhoista
Metsästysseura voi toimia etämetsänomistajan silminä ja korvina.Valtaosa yksityisistä metsänomistajista on vuokrannut maidensa metsästysoikeuden paikalliselle metsästysseuralle. Metsästysseurat vuokraavat maita, koska hirvenmetsästykseen tarvitaan vähintään tuhannen hehtaarin suuruinen yhtenäinen alue.
Etämetsänomistajat puolestaan asuvat usein kaukana metsätilastaan, jolloin omaa metsää ei ole mahdollista seurata kovinkaan tiiviisti. Tällaisessa tilanteessa metsästäjät ja etämetsänomistajat voivat hyötyä toisistaan.
”Koska metsästäjät viettävät satoja tunteja metsässä liikkuen, he havaitsevat metsissä hirvituhoja ja muita vahinkoja, joista merkittävimmät tapaukset on yleensä tapana ilmoittaa maanomistajalle. Etenkin kauempana asuville metsänomistajille, tämä metsästysseuran kautta tuleva tieto on hyvin arvostettua”, sanoo Metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simenius liiton tiedotteessa.
Metsästysvuokrasopimuksen solmimisella tavoitellaan yleensä sitä, että hirvikannat ja hirvien aiheuttamat taimikkotuhot pidettyä alueella kurissa. Maanomistajien asuessa kauempana muut seurojen tarjoamat vastikkeet, kuten lihat ja peijaiskutsut, menettävät merkitystään.
Metsästysvuokrasopimuksen vastikkeena toimii vain harvoin raha, koska metsästysseuroilla ei ole käytettävissä suuria varoja metsästysvuokrien maksamiseen rahana. Metsästäjäliiton mukaan rahan sijaan metsästysoikeuden vastikkeena voidaan sopia käytettävän myös seuratoiminnan luonteeseen muista hyvin sopivista palveluista, joista voi olla hyötyä kaukana metsätilastaan asuville metsänomistajille.
Metsästäjät voivat sitoutua kertomaan maanomistajalle metsävahinkojen lisäksi esimerkiksi hyönteis-, varkaus- tai tievaurioista. Myös ympäristövahinkojen tai vieraslajikasvien ilmoittamisesta voidaan erikseen kirjallisesti sopia metsästysvuokrasopimuksessa.
Yleisesti käytössä on Suomen Metsästäjäliiton yhdessä MTK:n ja SLC:n kanssa laatima mallisopimuspohja. Vanhoja sopimuksia olisi hyvä aika ajoin tarkistaa vastaamaan nykylainsäädäntöä. Esimerkiksi villisian metsästys ei ole luvallista maanomistajan mailla, jos sopimus on tehty koskemaan vain hirvieläimiä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat










