Säätiö suojelee eläimiä
Lapseton ja luontorakas yrittäjäpariskunta Raija ja Ossi Tuuliainen halusi tukea omaisuudellaan eläinten ja erityisesti saimaannorpan suojelua. Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö sai alkunsa pariskunnan keskinäisestä testamentista, ja se perustettiin Ossi Tuuliaisen kuoleman jälkeen.
”Luonnossa liikkuminen ja metsästys olivat rakkaita meille molemmille”, Raija Tuuliainen kertoo.
”Säätiö on toiminut nyt 25 vuotta ja sinä aikana sille on hankittu 1 100 hehtaaria metsää.”
Eläintensuojelun lisäksi metsäomaisuudelle haetaan kohtuullista sijoitustuottoa.Metsistä on suojeltu seitsemän prosenttia. Loput hoidetaan sertifioinnin mukaan riistanhoitoa painottaen. Metsät ovat nyt ehdolla FSC:hen ja lopullinen tarkastus tehdään keväällä.
Uusia metsiä hankittaessa painoa laitetaan erityisesti luontoarvoja.
”Ei ainakaan mahdollisimman halpaa osteta, vaan kyllä alueilla pitäisi olla kiinnostavia luontoarvoja”, Tuuliainen kuvailee.
”Jatkuva kasvatus metsänhoitomuotona kiinnostaa, mutta aloittaminen on vaikeaa, kun metsiä on hoidettu tähän asti tasaikäisinä”, säätiön toiminnanjohtaja Risto Kiljunen kertoo.
Viime vuonna säätiö jakoi luontohankkeisiin noin puoli miljoonaa euroa.
Suoran eläinsuojelutyön lisäksi säätiö pyrkii asennekasvatukseen. Sen vuoksi avustuksia saivat myös dokumentit suomalaisesta luonnosta sekä esimerkiksi nuorten eräleiri.
Terhi Pape-Mustonen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
