Sipilä tyytyväinen hiilinielupäätökseen – "Sehän on aika monimutkainen se teksti ja Tiilikainen on minulle yrittänyt sitä suomentaa"
Ympäristöjärjestö Fernin mukaan EU menetti keskeisen mahdollisuutensa valjastaa metsät ilmastonmuutoksen ehkäisyyn.Suomi voi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan olla tyytyväinen EU:ssa löydettyyn sopuun metsien hiilinielulaskelmista.
Sopu mahdollistaa Sipilän mukaan sen, että hakkuita lisätään ensi vuosikymmenellä suunnitellusti ilman EU-tason seurauksia. Investointien esteet ovat näin hänen mukaansa poissa.
Hakkuita ollaan hallituksen mukaan kasvattamassa 70–75 prosenttiin kasvusta. Myös asetelma, jossa Ruotsi olisi voinut hakata metsäänsä Suomea enemmän, on Sipilän mukaan nyt poistunut.
Maankäytön hiilinielulaskennasta päästiin sopuun tänään Strasbourgissa komission, neuvoston ja parlamentin yhteisissä neuvotteluissa.
"Sehän on aika monimutkainen se teksti ja (Kimmo) Tiilikainen on minulle yrittänyt sitä suomentaa", Sipilä myönsi.
Ympäristöministeriön mukaan vertailutaso ei pohjaudu aikaisempaan metsien käytön intensiteettiin, vaan "kriteerinä on metsien hiilensidontakyvyn ylläpito ja vahvistaminen pitkällä aikajänteellä". EU:n komission ja jäsenmaiden asiantuntijat arvioivat ministeriön mukaan vertailutasot vuoden 2019 aikana.
EU-maat ovat sopineet vähentävänsä kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 prosentilla vuodesta 1990 vuoteen 2030.
Ympäristöjärjestö Fernin mukaan EU menetti keskeisen mahdollisuutensa valjastaa metsät ilmastonmuutoksen ehkäisyyn ja laittaa Pariisin ilmastosopimusta täytäntöön.
Järjestön asiantuntija Hanna Aho pitää hyvänä, että laskentasäännöt saatiin tehtyä, koska ne lisäävät läpinäkyvyyttä metsien merkityksestä ilmastolle. Laskentasääntöjen olisi hänen mukaansa pitänyt kuitenkin olla kunnianhimoisemmat.
"Aiemmin syksyllä sekä neuvosto että parlamentti taipuivat Suomen, Ruotsin ja Ranskan paineessa ja heikensivät EU-komission ehdotusta", Aho toteaa Fernin tiedotteessa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
