Lukijalta: Kaiken vastustaminen ja muiden syyttely eivät ole kestävää kehitystä
Kestävää kehitystä ei edistetä hakkuiden tai kaivosten vastustamisella tai maatalouden syyttelyllä. Kestävä kehitys on kehitystä, ei tekemättömyyttä, kirjoittaa Juri Laurila. ”Luonnonsuojelun lisääminen ei ole kestävää kehitystä vaan tuotannon siirtelyä joko paikallisesti, kansallisesti tai globaalisti.”Maailma tarvitsee kestävää kehitystä, jotta alati kasvava tarve erilaisille hyödykkeille, lämmölle ja rakentamiselle saadaan tyydytettyä planeettaamme tuhoamatta. Suomi onkin kestävän kehityksen mallimaita, joka näkyy ylikulutuspäivän perusteena toimivan Global Footprint Networkin kartoissa siten, että biokapasiteettimme on lähes kaksinkertainen kulutukseemme nähden.
Suomi on biotuotteiden viejä, joka tuottaa uusiutuvia raaka-aineita maihin, joissa oma tuotto ei kanna kulutusta.
Siitä huolimatta ei ole syytä kuvitella, ettei meidän tarvitse tehdä töitä kestävyyden parantamisen eteen. Onneksi näin ei kukaan taida ajatellakaan. Sen sijaan meidän on vietävä kestävyyskeskustelu uudelle tasolle.
Ongelmat maa- ja metsätaloudessa, kaupunkirakentamisessa, teollisuudessa, kaivostoiminnassa ja muussa ympäristöön vaikuttavassa ihmistoiminnassa ovat pääosin tiedossa. Ei ole syytä mennä kaduille huutamaan, että tehkää jotain.
Kaikilla edellä mainituilla aloilla on tehty vuosikymmeniä töitä kestävyyden parantamiseksi ja se myös näkyy luonnossamme. Esimerkiksi talousmetsissä on luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan kaikkien monimuotoisuuden kannalta tärkeät rakennepiirteet saatu paranemaan. Suunta on siis oikea, pitää kuitenkin odottaa lajiston kehittyvän, sillä se voi viedä vuosia.
Kestävä kehitys on kehitystä, ei tekemättömyyttä. Luonnonsuojelun lisääminen ei ole kestävää kehitystä, vaan tuotannon siirtelyä joko paikallisesti, kansallisesti tai globaalisti.
Kaiken toimien takana on meidän kuluttajien tarve tuotannosta saataville raaka-aineille. Puun tarve johtaa hakkuisiin, nälkä maatalouteen ja kännyköiden ostaminen kaivoksiin. Raaka-aine otetaan sieltä, mistä sitä saa.
Kestävää kehitystä ei kuitenkaan edusta hakkuiden tai kaivosten vastustaminen tai maatalouden syyttely. Olipa aiheena sitten luontokato tai ilmastonmuutos. Nuo alat kehittyvät vauhdilla paremmaksi.
Toivoisin syyttelyn ja vastustamisen sijasta keskustelua kestävimmistä vaihtoehdoista. Realistista debattia siitä, miten ja millä hinnalla voimme korvata eniten ongelmia aiheuttavat tuotannot paremmilla vaihtoehdoilla.
Juri Laurila
Luusua
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









