Metsä Group alkaa maksaa lisäbonusta säästöpuiden ja tekopökkelöiden lisäämisestä
Yhtiö lanseeraa kesällä metsänhoitomallin, jossa metsänomistajalle maksetaan hehtaarikohtaista bonusta säästöpuiden, tekopökkelöiden ja vesistöjen suojavyöhykkeiden lisäämisestä yli sertifioinnin vaatiman tason.
Metsä Group kannustaa metsänomistajia lisäämään uudessa metsänhoitomallissa muun muassa tekopökkelöiden määrää hakkuualueilla. Niitä tehdään myös harvennushakkuissa. Kuva: Kari SalonenMetsä Group ottaa kesäkuussa käyttöön Metsä Group Plus -metsänhoitomallin, jossa metsäluonnon monimuotoisuus huomioidaan paremmin kuin sertifioinnissa.
Uuteen metsänhoitomalliin kuuluvissa hakkuissa jätetään hehtaarille entistä enemmän tekopökkelöitä ja säästöpuita. Esimerkiksi säästöpuita jätetään Metsä Group Plus -mallissa 30 kappaletta hehtaarille, kun tavanomainen määrä on 20 per hehtaari. Tekopökkelöitä tehdään uudessa mallissa kymmenen hehtaarille verrattuna perinteisen metsänhoitomallin neljään vapaaehtoiseen pökkelöön.
Yhtiö aikoo lisätä myös säästöpuuryhmien polttoa lahopuun muodostumisen nopeuttamiseksi ja paloista riippuvaisen lajiston turvaamiseksi.
Metsä Group korvaa toimista aiheutuvat kustannukset maksamalla omistajajäsenille hehtaarikohtaista bonusta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




