Korona tai ei, pilkkijäällä pysyy turvaväli

Muista turvaväli! Taivalkosken Isolla Pajuluomalla pilkkimiesten väliin mahtuu kokonainen kelohonka. Kuva: Hannu Huttu

Jäätalvi jäi tulematta etelään, mutta pohjoisessa vallitsevat nyt parhaat pilkkikelit.

Ei sitä eräreissua, ettei jotakin unohtuisi. Kuusamolainen Kimmo Korpua penkoo reppuaan ja huokaisee pettyneenä. Oman yrityksen valmistamat, koekäyttöön tarkoitetut alumiiniuistimet ovatkin jääneet lähtöhötäkässä kotiin.

Tarkka paikka. Kärpäsentoukan ujutus koukkuun vaatii kärsivällisyyttä ja haukankatsetta. Kuva: Hannu Huttu

Täytyy tulla toimeen vanhalla kalustolla. Mikäs siinä, repusta löytyy arsenaalia. Yhdentoista gramman helmi­räsäsiä kiertää ringissä, kun porukka valmistautuu valloittamaan Ison Pajuluoman Taivalkosken Kylmäluomalla.

Pilvinen sää on haalistanut värit maisemasta. Kaikki on valkoisen ja harmaan eri sävyjä. Ainoa väriläiskä on papukaijanvärinen uistin, jota Korpua sitoo siiman päähän.

Vartin hiihdon jälkeen on tultu lammen luoteiskulmaan, jossa jää näyttää pullistuvan ympäristöstään. Lumen alla levittäytyy matalikko, jonka päälakea jäät koko talven hankaavat.

Pakan ympäristö on Ison Pajuluoman kirjolohien suosikkireviiri. Sen voi päätellä kymmenistä avannoista, joita pilkkijät ovat kairanneet muutaman aarin alueelle.

Vaikka ottipaikka on suppea, pilkkijät eivät tunge toistensa likelle. Iittalalainen Jouni Nikkola on asettautunut matalikon pohjoisreunaan. Kolmen naisen ryhmä lähestyy takaoikealta potkukelkoilla mutta päättää pitää etäisyyttä ja kairaa avannot parin sadan metrin päähän. Korona tai ei, suomalainen pilkkijä ei tunge liian lähelle naapuria.

Talven väriläiskät. Kimmo Korpuan papukaijan värinen uistin on napannut sateenkaaren värisen kirjolohen. Kuva: Hannu Huttu

Ainoa kevään merkki talvisen harmaassa päivässä on korppipariskunta, joka vetää kosintamenoihin kuuluvaa kiihkeää taitolentoesitystä harjun päällä. Koiras on päättänyt tehdä vaikutuksen räpyttelemällä hetken aikaa ylösalaisin. Naaras ronkkuu ihailevasti.

Korpua pujottaa kolmihaarakoukkuun tuhdin latauksen punaisia kärpäsen­toukkia. ”Joskus käytetään myös katkarapuja, mutta ne hajoavat helposti.”

Räikeän kirjava uistin valahtaa avantoon. Siimaa lasketaan sen verran, että koukku killuu nipin napin pohjan yläpuolella. Sitten nykytellään.

Korpuan katse rauhoittuu suunnilleen niille paikkeille, jossa huurteinen mäntymetsä kohtaa harmaan taivaan. Ajatus liitää kuin hiirihaukka.

Vaikka oma yritys valmistaa pyyntivälineitä, ei omistaja juokse alvariinsa kalalla.

”Parikymmentä kertaa vuodessa ehtii vesille. Kerran vuodessa yritän tehdä vähän pitemmän reissun. Viime vuosina se on suuntautunut useimmiten Jää­merelle.”

Pilkkiminen on tuttua puuhaa lapsuudesta asti. Uistintehtaan perustaja Paavo-isä oli himokalastaja, joka jökötti avannolla niin pitkään, että jälkikasvu oli ehtinyt jo syödä kaikki eväät ja laskea jokaisen rinteen järven ympärillä, ennen kuin kotiin lähdettiin.

Siitä huolimatta kalastus vetää edelleen. ”Täällä pääsee täysin irti arjesta. Saalis ei ole se eka juttu, mutta tietysti kala on kiva saada", Kimmo Korpua sanoo. Hän jatkanut alaa isänsä jalanjäljissä on nykyään Kuusamon Uistimen toimitusjohtaja.

Viisi minuuttia on ehtinyt kulua uistimen pudotuksesta avantoon, kun vapa vääntyy luokille. Kirjolohi ei ole mikään ahvenensintti. Se tappelee tanakasti vastaan mutta sätkii lopulta hangella avannon vieressä.

Kalan violetti kylki on päivän toinen väriläiskä.