Liian pitkä indeksintarkasteluväli
Metsäalan Kuljetusyrittäjien (MKY) mukaan Metsähallituksen kuljetussopimuksien kustannusindeksin tarkasteluväli on liian pitkä.
”Sinänsä Metsähallituksen uusien sopimusten sisältämä kustannusindeksi on hyvä uudistus, sillä siinä otetaan huomioon kaikki kustannukset. Tarkasteluvälin tulisi olla kuitenkin lyhyempi. Nyt indeksi tarkistetaan neljän kuukauden välein”, sanoo MKY:n toiminnanjohtaja Kari Palojärvi
Indeksissä huomioidaan Palojärven mukaan esimerkiksi puunkuljettajien tämän kevään palkankorotus, joka on 32–33 senttiä tunnilta.
Palojärvi sanoo, että ne autoilijat, jotka uskalsivat sisällyttää polttoaineveron korotuksen urakkatarjouksiin, ottivat riskin sopimuksen menettämisestä.
”Jotka onnistuivat sopimuksen saamaan, maksavat nyt kuljetuskustannuksia omasta kukkarostansa.”
Metsäalan puunkuljetusyritykset tuottavat kehnosti. Alalla keskimääräinen tilikauden tulos on lähellä nollaa, neljäsosa alan yrityksistä on reilusti tappiollisia.
”Kustannukset nousevat vuosittain 5–6 prosenttia. Alalta on poistunut viime vuosina yrityksiä, mikä on huolestuttavaa”, Palojärvi sanoo.
KARI LINDHOLM
Kustannukset
nousevat
vuosittain 5–6
prosenttia. Alalta on poistunut
viime vuosina
yrityksiä, mikä on
huolestuttavaa.
KARI PALOJÄRVI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
