Taajamien lähimetsiä käytetään kaatopaikkana ja metsänomistaja kuittaa laskun: "Sohva sinne, kodinkoneet tänne, muuttokuorma tuonne – sitä on koko ajan"

Jukka Seppisen perheen metsäpalsta sijaitsee Kuopion Nilsiän taajamassa. Virkistyskäytön lieveilmiöt, kuten oksien katkominen, suututtavat Seppistä. Kuva: Lari Lievonen

Helsinkiläisen Jukka Seppisen vaimo peri muutama vuosi sitten metsäpalstan Kuopion Nilsiästä. Metsät kuuluivat aiemmin Seppisen anopille, jonka suvun vanhaa perintömaata alue on jo 1800-luvulta.

Seppinen oli innoissaan perheen tuoreesta metsäomistajuudesta ja sen tuomasta konkreettisesta kosketuksesta juurilleen Pohjois- Savoon, jossa myös hänen suvullaan on pitkä historia.

Anna-Kaarina Jaakkolan metsissä Tuusulassa erilaiset rakennelmat ja hökkelit ovat tuttu näky. Kuva: Anna-Kaarina Jaakkolan kotialbumi

Seppinen on kiinnostunut luonnosta, ja metsätöistäkin on kertynyt kokemusta. Niinpä hän ryhtyi pian vaimonsa toiveesta suunnittelemaan hakkuita ja tarttui itsekin raivaussahaan.

Heti ensi vierailuistaan alkaen Seppinen teki kuitenkin ikävän havainnon. Paikallisten ratsastajien reitit kulkivat maastossa, jopa taimikossa. Metsässä oli runsaasti moottoripyörien renkaanjälkiä ja hyppyriajorata. Kasvavien puiden oksia oli taimikossa katkottu.

Seppinen on lakimies ja entinen ulkoasianhallinnon diplomaatti, ja häntä rellestäminen ja suoranainen lain rikkominen suututtavat. ”Anoppi omistajana ei hoitanut itse metsiä aktiivisesti, ja vähitellen ympäristö huomasi, että mistään laittomastakaan toiminnasta ei seuraa ongelmia. Muutamien ihmisten asenne on ollut aika hävytön, ja suhtautuminen lakien noudattamiseen on mielestäni heikko”, hän sanoo.

Seppinen kertoo yrittäneensä keskustella maankäytöstä ohikulkijoiden kanssa useasti, mutta toistaiseksi vain ratsastuksen hän on saanut loppumaan. Seppinen kertoo kuulleensa suoranaista haistattelua ja solvausta, kun hän on yrittänyt huomauttaa perheen metsäomaisuuden kohtelusta.

Viime aikoina mopoilu on lisääntynyt ja suojalkapallonpelaajat ovat sotkeneet alueeseen kuuluvaa karpalosuota. Siitä sisuuntuneena Seppinen on päättänyt suojella hehtaarin laajuisen suppasuon. ”Tänne tullessa alkoi olla tunne, että jotkut muut ovat alueen omistajia.”

Yhden puuta kasvamattoman uran metsässä Seppinen mätästytti, ja siihen istutetaan männyntaimet ensi keväänä. Istutustyömaan ympärille hän pani kylttejä, joissa kerrottiin metsänhoitotoimista ja kiellettiin kulkemasta, jotta mättäät eivät vahingoittuisi. Lähes kaikki kyltit oli pian hävitetty.

Kymmenvuotiaassa taimikossa kulkee polkuja, ja niiden varsilta puista on katkottu oksia. ”Laskin, että sadan metrin matkalta oli katkottu toista sataa oksaa.”

Vaikka valtaosa virkistyskäyttäjistä käyttää aluetta asiallisesti, osan asenne tuntuu Seppisestä siltä, kuin häntä yritettäisiin häätää alueelta. ”Mieleeni on erityisesti jäänyt pyörimään erään ulkoilijan kommentti: Joko te olette saaneet tarpeeksenne täällä?”

Käännekohta oli, kun Seppisen auto jäi metsäalueelle mottiin. Silloin hän päätti kääntyä viranomaisten puoleen. ”Olin tekemässä metsätöitä lähistöllä ja näin autoletkan, joka parkkeerasi metsäalueelleni. Soitin poliisitkin, mutta he eivät vaivautuneet edes nousemaan autosta tarkastaakseen aluetta”, Seppinen kertoo.

”Alkoi tuntua, että täällä on keskellä Kuopiota villi länsi, jossa oikeusvaltio ei toimi.”

Hausjärveläinen Anna-Kaarina Jaakkola on taistellut roskaamista vastaan vuosikymmeniä. "Tällaista tämä on ollut iät ajat, mikään ei tunnu muuttuvan", hän sanoo. Kuva: Kari Salonen

Maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestön MTK:n lakimies Leena Kristeri kertoo saavansa säännöllisesti yhteydenottoja metsänomistajilta jokamiehenoikeudella tapahtuvasta kulkemisesta maastossa. Maaston kuluminen ja jäljet painottuvat yhteydenotoissa. Ratsastus on yksi kestoaiheista, joka nostattaa närää. Maastopyöräilyharrastus on kasvanut voimakkaasti, ja samalla siihen liittyvät ristiriitatilanteet maankäytössä ovat lisääntyneet.

Virallista tietoa ongelmatilanteiden yleisyydestä on vaikea saada, sillä niistä ollaan yhteydessä moneen eri tahoon: kuntaan, poliisiin tai suoraan tihutöiden aiheuttajiin, jos tekijä on tiedossa. Lisäksi jokamiehenoikeudet ovat osin tulkinnanvaraisia. Metsässä saa liikkua vapaasti jalan, hiihtäen ja pyörällä, kunhan siitä ei ole tarpeetonta haittaa ympäristölle tai toisille ihmisille. Ratsastuskin on sallittua, mutta isolla eläimellä liikkuessa jälkiä jää helposti.

Ratsastuksesta ollaan usein yhteydessä myös kuntiin, kertoo Keski-Uudellamaalla viiden kunnan, Tuusulan, Järvenpään, Keravan, Nurmijärven ja Mäntsälän, alueen ympäristövalvontapäällikkö Katariina Serenius. Viime kesänä alueella käytiin kiivasta keskustelua hevosten uittamisesta. Se on sallittua, jos ranta-alueen käytöstä on sovittu maanomistajan kanssa. ”Sen haitattomuutta pohdittiin ja sitä, missä menee jokamiehenoikeudella liikkumisen raja. Vaikka on oikeus liikkua, niin monesti se haitattomuus unohtuu.”

Myös luvattomasta maastoliikenteestä tehdään ilmoituksia runsaasti. Siihen on kuitenkin vaikea puuttua. Kunta neuvoo tapauksissa ilmoittajia lähestymään poliisia ja pyrkimään estämään kulkeminen, jos se on mahdollista.

Kaikkiaan Serenius kertoo saavansa vuodessa satakunta ilmoitusta metsissä ilmenneistä tihutöistä, roskaamisesta ja luvattomasta kulkemisesta. ”Tämä on kesto-ongelma. Välillä voi tulla poikkeuksellisen suuria tapauksia, mutta yleistä on, että sohva sinne, kodinkoneet tänne, muuttokuorma tuonne – sitä on koko ajan. Usein varastettu auto ajetaan jonnekin ja hyvässä lykyssä sytytetään tuleen”, Serenius kuvailee.

Roskaamista on joka paikassa, mutta pahimpia ovat hiljaiset, syrjäiset tienpätkät haja-asutusalueella.

Serenius uskoo, että yksi syy roskaamiseen on se, ettei kierrättämisestä haluta maksaa. Osa roskaajista on selvästi yrityksiä; metsästä saattaa löytyä kokonaisia purku-urakoita, vaikkapa keittiöremonttien jätteet. Monesti syy vaikuttaa olevan puhtaasti välinpitämättömyys. ”Ihmiset varmaankin ajattelevat, että yhteiskunta korjaa, mutta se on aina yksittäinen kiinteistön omistaja, joka joutuu omilla rahoillaan jätteet korjaamaan. Maanomistaja maksaa eli toinen yksityishenkilö.”

Jos omistajaa ei löydy, vanha autonraato jää metsänomistajan siivottavaksi luonnosta. Kuva: Anna-Kaarina Jaakkolan kotialbumi

Hausjärveläiselle Anna-Kaarina Jaakkolalle tihutyöt metsässä ovat vuosikymmenten riesa, josta on kertynyt myös laskua maksettavaksi. Jaakkola omistaa metsää Hausjärvellä ja Tuusulassa taajama-alueella, missä metsästä löytyy yhtenään mitä kummallisimpia asioita. ”Jääkaappeja, pesukoneita, helloja, autonromu sieltä löytyy nytkin – sellainen on ollut maan tapa”, Jaakkola sanoo.

Hänen perheensä myi muinoin palan metsää kunnalle tonteiksi ja päätyi maksumieheksi alueelta löytyneelle luvattomalle kaatopaikalle. ”Siitä maksettiin lopulta kuusinumeroinen summa, että jäte saatiin kaivettua pois.”

Jaakkolan vuosittaisiin metsänhoitotöihin kuuluu roskien ja romujen putsaaminen metsästä. Metsästä on kerätty autonrenkaita, pressuja, lapioita, roskaa, kottikärryt. Nuotiopaikkoja löytyy usein. Löytyipä Jaakkolan maille kuuluvasta lammesta juuttisäkissä kivien kanssa hukutettu kissakin kerran.

Kallioon raaputettu muistokirjoitus tuntui epämiellyttävän intiimiltä. Tuorein tapaus on metsään rakennettu hökkelirakennelma tai asumus, joka oli naulattu puihin kiinni. Lopulta joku poltti sen sisällä olevine rojuineen päivineen. ”Olen niin kypsä tähän, etten jaksa korjata niitä pois. Siellä ne ovat yhä maatumassa.”

Keinot ovat monet, kun Jaakkola on yrittänyt kamppailla estääkseen roskaamisen. Muutama vuosi sitten hän vei betonisen kulkuesteen paikkaan, jonne oli alkanut muodostua laiton kaatopaikka, mutta jopa se oli siirretty jätteendumppaamisen tieltä. Joskus roippeen seasta on löytynyt vihjeitä niiden jättäjästä, kuten laskuja ja kuitteja. Niitä Jaakkola on suivaantuneena postittanut roippeineen päivineen alkuperäisille omistajille takaisin.

”Tällaista tämä on ollut iät ajat, mikään ei tunnu muuttuvan. Ärsyttää, kun puhutaan, että suomalaisilla on erityinen luontosuhde. Olen siitä vähän erimieltä.”

Metsäpalstalla on nytkin paikka, jonka hän haluaisi istuttaa, mutta ei tihutöiden pelossa uskalla. Paikka sijaitsee kaava-alueella, jossa uudistamisvelvoite ei ole pakollinen. ”Sijoitapa sinne nyt tuhansia euroja, kun siellä menee polkuja ja tehdään tuhoja.”

Metsän myyminen ei kuitenkaan ole käynyt Jaakkolan mielessä. ”Nämä ovat isovanhemmiltani perittyjä metsiä ja katson, että myös minun pitäisi voida niistä huolehtia.”

Metsävakuutuksestakaan ei ole tihutöihin juuri apua, vahvistaa Pohjola Vakuutuksen vakuutuspäällikkö Hannu Partanen. Metsävakuutuksen kohteena on puusto, joten roskaamisen tai maaperän eroosion kuluja se ei kata. Puutavaran tai taimien varkauksiin sen sijaan haetaan silloin tällöin korvausta.

Korvausta voi saada esimerkiksi metsän laidalta varastetuista taimista tai tienvarresta kähvelletystä puutavarapinosta. ”Tapauksia tulee meille hyvin harvoin. Keskikorvaus niistä on ollut 1 600 euroa ja suurinkin vahinko 4 000 euroa”, Partanen sanoo.

Kuopion kaupunki on yrittänyt tarjota Jukka Seppiselle vaihtokaupalla toista metsäpalstaa syrjempänä taajamista, mutta tarjoukset ovat olleet Seppisen mielestä surkeita. Myös tunnesyyt pitävät hänet kiinni harjualueen metsissä. ”Tuntui hauskalle tehdä paluu äidin ja esi-isien maille, mutta nyt kuva on vähän synkentynyt.”

Keväällä Seppinen aikoo istuttaa paikkoja, joissa ei tällä hetkellä kasva puuta. Mopoilua ja autojen pysäköintiä estääkseen hän kaivautti metsän reunan aukkoon vallihaudan.

Alueen läpi kulkee valaistu ulkoilureitistö, josta on aikanaan tehty sopimus kaupungin kanssa. Virkistyskäyttöön Seppinen suhtautuu myönteisesti, vaikka siitä aiheutuukin maan kulumista harjun rinteille. Seppinen on suunnitellut siirtyvänsä hiljalleen jatkuvan kasvatuksen hakkuisiin metsissään, mikä on ollut myös kaupungin toive alueella. ”Se sopii omaankin filosofiaani ja ajattelen sitä myös kädenojennuksena paikallisille.”

Luvattomat nuotiot ovat tyypillisiä taajamien metsissä. Kuva: Anna-Kaarina Jaakkolan kotialbumi

Koronapandemia ja siihen liittyvä eristäytyminen on näkynyt ihmisten ulkoiluharrastuksen voimakkaana kasvuna. Ulkoilulajit ja retkeily ovat muutenkin pitkään olleet myönteinen trendi. Luonnossa liikkuu nyt aiempaa enemmän myös kokemattomia ulkoilijoita. Se näkyy maaston kulumisena ja roskaamisena.

MTK:n Leena Kristeri huomauttaa, että hän on saanut koronan aikaan myös myönteisiä yhteydenottoja metsänomistajilta lisääntyneestä liikkumisesta metsissä ja jokamiehenoikeudet tuntevista kulkijoista.

Kun ongelmia ilmenee, hän suosittelee keskustelemaan suoraan metsässä liikkuvien ihmisten kanssa. Aina heitä ei tietenkään tavoita. Jos maastoon on muodostunut pysyviä reittejä, niiden muuttamisella virallisiksi virkistysreiteiksi voi ohjata kulkua pois muualta metsästä. ”Reittien perustamisesta kannattaa keskustella kunnan kanssa, jos sellainen kiinnostaa”, Kristeri sanoo.

Laittomasta jätteendumppaamisesta ja vaikkapa puustoon kohdistuvasta ilkivallasta taas ilmoitetaan poliisille. ”Tiedän, että jotkut ovat asentaneet riistakameroita kerätäkseen todistusaineistoa.”

Jukka Seppinen ajattelee, että metsänomistajien olisi hyvä myös näkyä enemmän alueillaan, jotta paikalliset tietäisivät, kenelle metsä kuuluu. Taajaman läheisyydestä hän löytää myös hyviä puolia etämetsänomistajalle. ”Koneiden huolto on lähellä, samoin majoitus, kaupat ja ravintolat. Ison tien läheisyys estää hirviä eksymästä taimikoihin ja rekat pääsevät helposti hakemaan puutavaraa.”