Marjanpoiminnan tulot kasvaneet
Teollisuudelle myydyistä metsämarjoista kertyi poimijoille viime vuonna 21,7 miljoonan euron tulot, kertoo Maaseutuviraston julkaisema Marsi-tutkimus. Määrä on noussut huimasti edellisvuosista.
Poimintatuloihin vaikuttavat sadon määrä, poimintahintojen nousu, marjojen hinta muualla Euroopassa sekä marjojen kysyntä maailmalla, Arktiset aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio kertoo.
Marjasato oli viime vuonna melko hyvä Etelä- ja Keski-Suomen maakunnissa sekä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. 45 prosenttia koko maan poimintatuloista ohjautui Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Sen sijaan Lapissa marjoista tuli niukka sato, minkä vuoksi poimintatulo jäi vähäiseksi.
Viime kesänä teollisuudelle poimittiin 11,8 miljoonaa kiloa metsämarjoja, mikä on kolmanneksi suurin määrä yli 40-vuotisen tilastoinnin ajalla. Eniten myyntiin poimitaan puolukkaa.
2000-luvulla poimintamääriä ovat kasvattaneet erityisesti ulkomaalaiset poimijat. Itä-Suomessa teollisuudelle marjoja myyvistä poimijoista 70 prosenttia on ulkomaalaisia, Lapissa 90 prosenttia.
Marjojen vienti väheni viime vuonna verrattuna vuoteen 2010. Syynä tähän on kotimaisen kysynnän kasvu. Kotimainen teollisuus käyttää marjoja aiempaa enemmän ja marjojen tuorekauppa kasvaa.
”Samanaikaisesti marjojen kotitalouspoiminta on kasvussa, mikä osoittaa, että kuluttajat arvostavat terveellisiä, aitoja ja ympäristöystävällisiä ruoka-aineita ja tuotteita aiempaa enemmän”, Moisio sanoo.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
