Tutkijat selvittivät: Ilmastonmuutos ja metsien talouskäyttö voivat muuttaa mustikan makua
Ilmastonmuutoksella ja metsien talouskäytöllä voi olla vaikutuksia maun lisäksi myös mustikan säilyvyyteen.Oulun yliopiston tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että ilmastonmuutos ja metsien talouskäyttö voivat heikentää mustikan marjan mikrobeja. Mikrobit ovat elintärkeitä kaikille elämänmuodoille.
”Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että ilmastonmuutos ja metsien tehokas talouskäyttö voivat muuttaa mustikan marjan symbioottisten mikrobien lajikirjoa”, toteaa tutkimukseen osallistunut professori Anna Maria Pirttilä.
”Tämä puolestaan voi vaikuttaa muun muassa marjojen makuun tai säilyvyyteen”, hän jatkaa.
Mustikka on tutkimuksen mukaan yksi Pohjois-Euroopan tärkeimmistä taloudellisista ja luonnonvaraisista resursseista, ja sen marjat ovat olleet lisääntyvässä määrin erilaisten tutkimusten kohteena.
”Symbioottisilla mikrobeilla voi olla tärkeä rooli marjojen terveysvaikutteisten yhdisteiden muodostumisessa”, valaisee tutkijatohtori Kaisa Lehosmaa.
Tutkimuksen mukaan mikrobeihin vaikuttavat esimerkiksi kasvukauden sääolosuhteet. Lisäksi erilaisilla ympäristötekijöillä, kuten ympäröivän metsäkasvillisuuden monimuotoisuudella on vaikutusta.
Näin ollen metsäkasvillisuuden köyhtyminen vaikuttaa mustikan marjan mikrobeihin – ja sitä myötä mahdollisesti myös marjan makuun.
Tutkimuksessa todettiin niin ikään, että mikrobisukujen runsaus on erilainen Etelä- ja Pohjois-Suomen mustikoissa.
Tutkimuksen tulokset julkaistiin tammikuussa 2024 kansainvälisesti arvostetussa Environmental Microbiome -lehdessä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




