
Metsänomistaja voi jatkossa saada korvauksen, jos kaavoitus rajoittaa metsän käyttöä
Ympäristöministeriö on esittänyt uudistusta alueidenkäyttölakiin.
Maanomistaja on oikeutettu korvaukseen, jos metsän käyttöä rajoitetaan kaavoituksella. Kuva: Petteri KivimäkiJatkossa metsänomistaja saanee metsälain mukaisen korvauksen, jos metsien käyttöä rajoitetaan kaavoituksen seurauksena. Ympäristöministeriön laatimassa esityksessä alueidenkäyttölaiksi on mukana metsäkorvauspykälä.
”Metsäkorvauspykälä on välttämätön: jos metsien käyttöä rajoitetaan kaavoituksella yli 3 000 euron edestä, maanomistaja on oikeutettu korvaukseen. Tämä tulee pakottamaan kaavoittajat pohtimaan omaisuudensuojan merkitystä uudella tavalla”, toteaa MTK:n maankäytön asiantuntija Juho Ikonen tiedotteessa.
MTK:n mukaan ympäristö ja luontoarvot kärsivät nykyisestä kaavoituksesta, jossa metsien käytön rajoitukset jäävät maanomistajien tappioiksi.
MTK:n mukaan kaavoituksen suojelumerkinnät johtavat pahimmillaan siihen, että aiemmin suojeltu kohde ei ole enää minkään suojelun piirissä tai että maanomistaja ei voi hakea rahoitusta vapaaehtoiseen suojeluun.
”Metsäkorvauspykälää on kuitenkin vielä jatkovalmisteltava poistamaan jo voimassa olevien kaavojen korvaukseton metsien käytönrajoitus sekä selkiytettävä korvausmäärittelyn periaatteita”, Ikonen sanoo.
Muilta osilta MTK ei ole esitykseen tyytyväinen, sillä maanomistajan omaisuudensuojaa ja osallistumisoikeuksia koskevia ongelmia ei olla korjaamassa. Laissa ei ole reunaehtoja tai määräaikoja kaavamääräyksien käyttörajoituksille.
MTK:n mukaan yleistiedoksiannot kaavoituksen valmistelusta eivät saavuta maanomistajia riittävällä tavalla etenkään silloin, kun maanomistajan maille suunnitellaan käyttörajoituksia.
”Alueidenkäyttölakiin tulee kaavakohteista ja -määräyksistä antaa tarkempaa sisällöllistä sääntelyä, jotta sisällöt ovat ennalta tiedossa ja kohtelevat maanomistajia tasapuolisesti”, Ikonen sanoo.
”Lisäksi tarvitaan velvoite olla maanomistajaan suoraan yhteydessä kaavan valmistelussa, mikäli omaisuudensuojaan on tarpeen puuttua. Tämä antaa mahdollisuuden maanomistajalle myös määräajassa valittaa kaavasta.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








