Kaupallista ligniinin tuotantoa aloitellaan Yhdysvalloissa
Pohjoisamerikkalainen metsäyhtiö Domtar on rakennuttanut kaupallisen mittakaavan laitoksen, joka erottelee ja ottaa talteen ligniinin sellun valmistuksessa, kirjoittaa ruotsalainen Papernet.
Sulfaattisellutehtaan sivutuotteiden, kuten ligniinin, hyödyntämisestä on puhuttu jo pitkään. Rahaa investointeihin ei ole kuitenkaan ollut.
Ligniiniä on tyydytty polttamaan. Näin aiottiin tehdä myös Domtarin sulfaattisellutehtaalla Plymouthissa Pohjois-Carolinan osavaltiossa Yhdysvalloissa.
”Soodakattilamme oli tuotannon pullonkaula. Aioimme alun perin lisätä selluntuotantoa ja suunnittelimme poistavamme ligniinin ja polttavamme sen erillisessä biopolttoainelaitoksessa”, kertoo Domtarin Dale Mitchell yrityksen liiketoiminta- ja kehitysyksiköstä.
Mutta sitten Kanadan valtio ilmoitti antavansa rahallista tukea uudenlaisen vihreän metsäteollisuuden kehittämiseksi.
Samanaikaisesti Domtar kuuli Lignoboost-tekniikasta, jolla pystyttiin ottamaan talteen korkealaatuista ligniiniä. Tekniikkaa kehitti Tukholmassa Innventia-niminen yritys.
Lignoboost-laitos rakennettiin Plymouthiin ja tuotanto aloitettiin tämän vuoden helmikuussa. Päivässä tuotetaan 75 tonnia ligniiniä, joka pakataan 900 kilon säkkeihin.
Domtar näkee ligniinissä paljon mahdollisuuksia. Sitä voidaan käyttää laajalti teollisissa sovelluksissa. Se on esimerkiksi biopohjainen vaihtoehto öljylle ja muille fossiilisille polttoaineille sekä raaka-aine monille materiaaleille.
Mitchell kertoo, että heidän tuottamaansa ligniiniä käytetään muun muassa lisäaineena parantamaan biopolttoaineiden tiheyttä. Kehitystyötä tehdään, jotta tulevaisuudessa ligniinistä voitaisiin tehdä esimerkiksi biologisesti hajoavia muoveja.
Ligniini on aineena luontaista liimaa, joka pitää kaikkia kasveja koossa. Sen koostumus ja ligniinipitoisuus vaihtelevat tyypillisesti raaka-aineen mukaan.
Havupuissa ligniiniä on noin kolmasosa ja lehtipuissa noin neljäsosa niiden kokonaismassasta.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
