Maailmalla metsänvartija tekee työtä henkensä kaupalla
Usein metsänvartijat työskentelevät ilman vakuutuksen tuomaa turvaa.Viimeisen vuoden aikana ainakin 107 metsänvartijaa on kuollut työtehtävissä, osoittaa Kansainvälisen metsänvartijaliiton (IRF) tuore selvitys. Valtaosa kuolleista toimi Aasiassa.
Kymmenessä vuodessa menehtyneitä on yli 1 000.
Suurin uhka ei silti ole petoeläin, sillä viime vuonna menehtyneistä alle 20 joutui villieläimen tappamaksi.
Suurin uhka on salametsästäjä. Kuolleista metsänvartijoista 45 joutui salametsästäjän uhriksi.
IRF:n puheenjohtaja Sean Willmore kertoo WWF:n tiedotteessa, että salametsästys on yhä useammin järjestäytyneiden organisaatioiden käsissä. Se lisää riskiä joutua vaarallisiin tilateisiin.
WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder muistuttaa, että metsänvartijat ovat uhanalaisten lajien ensi käden suojelijoita.
"Heidän roolinsa korostuu nyt, kun villieläimiin kohdistuvat rikokset ovat kasvussa."
Tänään vietetään kansainvälistä metsänvartijoiden päivää.
Vaarallisesta työstään huolimatta metsänvartijat eri puolilla maailmaa joutuvat työskentelemään ilman minkäänlaista sairaus-, työkyvyttömyys- tai henkivakuutusta, selvityksestä ilmenee.
35 prosenttia valtioille työskentelevistä metsänvartijoista on kokonaan vailla henkivakuutusta. Ilman sairausvakuutusta työskentelee 20 prosenttia ja ilman pitkäaikaisen työkyvyttömyyden suojaa jopa 45 prosenttia metsänvartijoista.
”WWF Suomi tulee metsänvartijoiden arvokasta työtä kehitysyhteistyövaroin muun muassa Nepalissa ja Bhutanissa”, Liisa Rohweder sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

