Tieverkko kuntoon, oppisopimuskoulutusta lisää ja päätösvalta metsistä pidettävä kansallisissa käsissä, Sahateollisuus, Teollisuusliitto ja MTK vaativat
Seuraavaan hallitukseen tarvitaan uusi ministeriryhmä koordinoimaan ja päättämään teollisuuspolitiikasta, järjestöt esittävät.
Erityisen huolestuneita järjestöt ovat kuljetuskustannusten nopeasta noususta. Kalliin polttoaineen lisäksi kustannuksia nostaa etenkin ruoka- ja metsäsektorin kuljetuksille tärkeän alemman tieverkon heikkenevä kunto. Kuva: Lauri Salminen, Sanne Katainen, kuvankäsittely: Aatu JaakkolaSuomen kestävän kasvun tekijät löytyvät aktiivisesta teollisuuspolitiikasta, kuljetusten turvaamisesta, ammatillisen koulutuksen ja työn kunnianpalautuksesta sekä uusiutuvan raaka-aineen saatavuuden varmistavasta metsäpolitiikasta.
Näin listaavat yhteiset tavoitteensa uuteen eduskuntaan valittaville päättäjille työntekijöitä edustava Teollisuusliitto, itsenäisten sahayritysten Sahateollisuus ry ja maa- ja metsätaloustuottajien MTK tiedotteessaan.
Aktiivinen teollisuuspolitiikka vaatii järjestöjen mukaan myös avainministereistä kootun uuden teollisuuspolitiikan ministeriryhmän perustamista.
”Sitoudutaan päätöksissä siihen, ettei teollisuuden kustannuksia kasvateta suhteessa verrokkimaihin”, Sahateollisuuden hallituksen puheenjohtaja Tommi Sneck totesi maanantaina järjestöjen yhteisiä vaalitavoitteita linjanneessa tilaisuudessa Helsingissä.
Erityisen huolestuneita järjestöt ovat kuljetuskustannusten nopeasta noususta. Kalliin polttoaineen lisäksi kustannuksia nostaa etenkin ruoka- ja metsäsektorin kuljetuksille tärkeän alemman tieverkon heikkenevä kunto.
”Panostetaan alempaan tieverkostoon aiempaa enemmän ja käännetään teiden kunto paremmalle tasolle. Otetaan myös ammattidiesel käyttöön ja huolehditaan siitä, etteivät logistiikan kustannukset nouse”, Sneck sanoi.
Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan kädentaitoja vaativa työ – alkutuotannosta teollisuuteen – on palautettava sille kuuluvaan arvoonsa.
Järjestöt painottavat, että nuorille on luotava koulutuspolkuja, jotka takaavat työvoiman saatavuuden myös kasvukeskusten ulkopuolella, missä teollisten toimialojen työpaikat usein sijaitsevat.
”Ammatillisen koulutuksen rahoitus on rajattava sopeutustoimien ulkopuolelle. Ammattitaitoista työvoimaa on voitava kouluttaa koko maassa. Oppisopimuskoulutusta on tässä perusteltua lisätä”, Aalto totesi.
Järjestöt muistuttivat, ettei kotimaista jalostusta ja työpaikkoja ole ilman raaka-aineiden menestyvää alkutuotantoa. Sekä kotimaassa että EU:n tasolla on kuitenkin käynnissä säädöshankkeita, jotka pahimmillaan rajoittaisivat suuressa mitassa Suomen metsätaloutta.
”Kestävä suomalainen metsätalous varmistaa metsien pysymisen hiilinieluina, huomioi luontoarvot sekä tuottaa tasaisesti puuta jalostuksen eri tarpeisiin. Pidetään huoli, että päätösvalta metsistä pysyy kansallisissa käsissä”, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola vetosi.
Järjestöt nostivat esiin metsäsektorin merkityksen koko Suomelle ja suomalaisten hyvinvoinnille.
”Metsät tuottavat Suomelle työpaikkoja, vienti- ja verotuloja sekä kaikille avoimia luontoelämyksiä. Uusiutuvien metsien avulla pystymme kestävästi korvaamaan fossiilisia raaka-aineita ja energiaa. Omavaraisuus luo turvaa epävakaana aikana”, Tiirola sanoi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








