
Metsäkeskus: tehokas valvonta sekä toimintatapojen kehittämistyö vähentäneet metsälakirikkomuksia
Rikkomusepäilyjen määrää on vähentynyt muun muassa tehokkalla valvontatyöllä ja ennakkotarkastuksilla.
Metsäkeskuksen ennakoiva valvonta perustuu ennen hakkuuta metsänkäyttöilmoitusten ja paikkatietoaineistojen vertailuihin. Näin havaitaan hakkuut, jotka on ilmoitettu kohdistuvan erityistä huomiota vaativille kohteille. Kuva: Tuomo KesäläinenKuluvan vuoden tarkastusten perusteella metsälakirikkomustapausten lukumäärä vaikuttaa edelleen olevan laskussa, kertoo Suomen metsäkeskus.
Vuonna 2022 valvontamenetelmillä havaittiin noin 130 epäiltyä metsälakirikkomusta eri puolilla Suomea, kun vuonna 2021 metsälakirikkomusepäilyjä oli 183 ja vuonna 2020 lähes 300.
Havaitut metsälain rikkomusepäilyt johtavat vuosittain sakkorangaistuksiin, mutta usein poliisi keskeyttää tapausten tutkinnan. Vuonna 2022 ilmenneistä 130 metsälakirikkomusepäilystä 48 tapausta eteni poliisitutkintaan.
Noin neljä viidestä epäillystä rikkomuksesta koski metsänkäyttöilmoituksen laiminlyöntiä. Reilussa 10 prosentissa tapauksista rikos koski metsälain erityisen tärkeään elinympäristöön kohdistuvaa hakkuuta ja vajaassa 10 prosentissa hakkuissa syntyneitä liiallisia korjuuvaurioita.
Suomen metsäkeskus valvoo metsähakkuiden asianmukaisuutta muun muassa satelliittierotuskuvien ja tarkastusten avulla. Tarkastukset kohdistetaan toteutuneisiin hakkuisiin ja erityisesti kriittisiin kohteisiin, kuten vesistöjen läheisyyteen ulottuviin hakkuisiin.
Metsäkeskus valvoo dronetarkastuksilla, ulottuvatko satelliittikuvista havaitut hakkuut metsälakikohteen puolelle. Kuvassa näkyvä yrkänteen ja sen alusmetsän muodostama metsälain erityisen tärkeä elinympäristö on rajattu punaisella. Kuva: Suomen metsäkeskusSatelliittivalvontamenetelmän avulla voidaan havaita myös ne hakkuut, joista puunostaja tai metsänomistaja ei ole tehnyt metsälain edellyttämää metsänkäyttöilmoitusta.
Viime vuonna valvontamenetelmällä havaittiin 15 kohdetta, joissa epäiltiin metsälain erityisen tärkeän elinympäristön lainvastaista hakkaamista.
”Ilmi tulleiden rikkomusten määrän laskuun on vaikuttanut tehokas valvonta sekä metsäalan toimijoiden tekemä järjestelmien ja toimintatapojen kehittämistyö. Myös neuvonnalla ja ennakoivalla valvonnalla on pystytty vaikuttamaan toimintaan. Lakisääteiset velvoitteet otetaan aikaisempaa paremmin huomioon jo toimenpiteiden suunnitteluvaiheessa”, kertoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen Suomen metsäkeskuksesta.
Metsäkeskus suorittaa myös ennakoivaa valvontaa, joka perustuu ennen hakkuuta Metsäkeskukseen tehtävien metsänkäyttöilmoitusten ja paikkatietoaineistojen vertailuihin. Ennakoivaan valvontaan kuuluu myös ennen hakkuuta tehtävät maastotarkastukset.
Vuosittain metsänkäyttöilmoituksia tehdään Metsäkeskuksen mukaan noin 125 000.
Pääosa valvonnan kohdennetuista tarkastuksista pohjautuu dronekuvauksiin, mutta tarpeen mukaan kohtelle jalkaudutaan tekemään maastotarkastus.
Metsäkeskus toimittaa tarkastustiedot metsänomistajien lisäksi puunkorjuusta vastanneelle metsäammattilaiselle ja organisaatioiden laatuvastaaville.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






