Haukkojen pesämetsiä tuhoutuu hakkuissa – näin huomioit harvinaiset petolinnut metsänkäsittelyssä

Tamperelaisen Juha Laurilan metsäpalstalla Nokialla pesii kanahaukka. Sen turvaaminen hakkuissa on Laurilalle tärkeää. Kuva: Rami Marjamäki

Tamperelaisen Juha Laurilan metsässä elää harvinainen ja huomaamaton vieras. Kanahaukka on tehnyt risupesän varttuneeseen kuuseen. Pesä olisi saattanut jäädä huomaamatta, ellei Suomen metsäkeskus olisi kymmenen vuotta sitten kertonut Laurilalle pesästä.

Kanahaukka on Suomessa luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi, sillä sen kanta on vähentynyt pitkään.

Laurila ei ole lintuharrastaja, mutta pesäpaikan turvaaminen oli hänelle heti selvää. ”Kävin seuraamassa, kun pesällä kävi rengastaja. Sieltä ne tuotiin repussa alas ja vietiin repussa takaisin ylös. Hellyttävän näköisiä poikasia”, Laurila kertoo.

Samana kesänä hän kävi merkkaamassa kuitunauhalla paikan, jotta se olisi jatkossa helpompi löytää.

Kanahaukan lisäksi muidenkin päiväpetolintujen kannat ovat vähentyneet huolestuttavasti. Esimerkiksi Suomessa pesivien hiirihaukkojen määrä on lähes puolittunut kolmen vuosikymmenen aikana, ja laji on luokiteltu vaarantuneeksi. Mehiläishaukka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.

Päiväpetolinnut viihtyvät varttuneissa metsissä, joiden määrä on vähentynyt tai ne ovat pirstaloituneet. Linnut ovat myös herkkiä varsinkin pesimäaikaisille häiriöille. Kun hyvä pesäpaikka löytyy, lintu pesii samassa paikassa vuodesta, jopa vuosikymmenestä toiseen.

Metsäkeskus on yrittänyt turvata lajien pesintää kertomalla metsänomistajille tiedossa olevien pesien sijainteja. Kaksi vuotta sitten haukkojen pesimäpaikat julkaistiin myös Metsään.fi-palvelussa, josta metsänomistaja näkee maittensa metsävaratiedot.

Yleensä metsänomistajat suhtautuvat pesien säästämiseen myönteisesti, kertoo Metsäkeskuksen luonnonhoidon asiantuntija Hannu Lehtoranta. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa on 2000-luvulla tehty suunnitelma yli 1 100 pesän säästämiselle yli 800 metsänomistajan kanssa.

”Ensisijaisesti on järkevää koettaa säästää luontainen pesäpaikka. Joskus vaikeissa kohteissa asia on ratkaistu niin, että reviirille on tehty tarjolle korvaava tekopesä esimerkiksi metsälain 10-pykälän kohteeseen”, Lehtoranta kertoo.

Silti pesiä tuhoutuu. Tampereen ammattikorkeakoulussa tehdyssä opinnäytetyössä selvisi, että Pirkanmaalla ilmoitetuista pesäpuista 44 prosenttia altistui hakkuille ja 30 prosenttia tuhoutui kymmenen vuoden aikana.

Vaikka metsänomistajat halusivat tietoa luonto­arvoista, hakkuita suunniteltaessa metsäsuunnitelman noudattaminen ja uhka kirjanpainajista tai juurikäävästä painoivat pesäpaikan suojelua enemmän.

Aina tieto pesäpaikasta ei kulkeudu metsänomistajilta suunnittelijoille ja hakkuun toteuttajalle tai metsän uudelle omistajalle.

Petolinnuilla on usein reviirillään useampi pesä, joita ne vaihtelevat. Kuva: Rami Marjamäki

Juha Laurilan metsässä Nokialla pesäpaikan ympäristössä puusto on hakkuukypsää. Hakkuilla ei kuitenkaan ole kiire. ”Siellä pitäisi harventaa tai hakata avohakkuumielessä, mutta pesän takia se pitää miettiä uudelleen. Puusto on tarkastettu, ja sen kunto on aika hyvä. Kirjanpainajia tällä alueella ei ole ollenkaan.”

Ennemmin tai myöhemmin hakkuu on kuitenkin edessä, ja silloin Laurila aikoo kysyä niiden suunnitteluun apua asiantuntijoilta, jotta kanahaukan elinolot säilyisivät.

Lehtorannan mukaan keinoja on useita. ”Kuvion vaihtaminen on yksi vaihtoehto, jos tilalla on useita tasavertaisia kohteita.”

Jos se ei ole mahdollista, hakkuun voi ehkä rajata niin, että pesäpuu jää sen ulkopuolelle. Hyvässä tapauksessa säästöalue liittyy lähellä olevaan nuorempaan metsään.

Jos pesä on keskellä uudistettavaa alaa, sitä voi suojata säästöpuilla. ”Keskitetään kaikki sertifioinneissakin vaadittavat säästöpuut pesän ympärille ja pistetään vielä vähän ekstraa päälle.”

• Hakkuiden ajoittaminen. Pesäpuiden lähellä hakkuita ei pitäisi tehdä pesinnän aikana.
• Kuvion vaihtaminen. Jos tilalla on useita samankaltaisia kohteita, hakkuita voi kohdistaa muualle kuin pesän ympäristöön.
• Kuvion rajaaminen. Pesäpaikan voi usein rajata hakkuun ulkopuolelle jättämällä esimerkiksi puustoa nuoremman metsän reunaan kaistaleeksi. Pesä ei kuitenkaan saisi jäädä aivan reunavyöhykkeelle.
• Säästömetsikön jättäminen. Kaikki hakkuulle jätettävät säästöpuut voi kohdistaa pesän ympäristöön.
• Tekopesän tekeminen. Päiväpeto­linnut käyttävät useita pesiä reviirillään. Tekopesien rakentaminen sopivaan paikkaan, esimerkiksi niin sanotulle 10-pykälän kohteelle, voi houkutella linnut pesimään toisaalle.