EU vaatii Suomea julkistamaan yksityisten metsätiedot – oma vaatimuspaperi on salainen
"Ei käy suomalaiseen oikeustajuun", ihmettelee MTK:n kehitysjohtaja Markus Lassheikki.Euroopan unionin komissio lähetti tämän viikon alussa Suomelle asiakirjan, jossa se vaatii metsävaratietojen julkistamista kansalaisten saataville. Vaatimus perustuu ympäristötietodirektiiviin, jota Suomi ei komission mielestä noudata lainsäädännössään.
"Kansalaisilla on oikeus saada tietoa ympäristön tilasta, jotta he voivat osallistua päätöksentekoon, joka vaikuttaa heidän terveyteensä ja elämänlaatuunsa", komissio perustelee tiedotteessaan.
Komission oman toiminnan läpinäkyvyydessä on kuitenkin parantamisen varaa. MT pyysi tiistaina Suomen ulkoasiainministeriön tuomioistuinyksiköstä komission lähettämää paperia nähtäväksi. Sitä ei anneta kansalaisten, median tai kenenkään muunkaan nähtäväksi.
"Se on salainen menettelyn vireilläoloajan", kertoi lainsäädäntöneuvos Sami Hartikainen.
EU:n alkuperäisen paperin sisältö on kiinnostava sen vuoksi, että Suomessa eri tahoilla on hyvin vaihtelevia käsityksiä siitä, missä määrin koko direktiivi liittyy metsätalouteen ja mitä tietoja tarkalleen julkisiksi halutaan. Esimerkiksi metsänomistajien etujärjestössä MTK:ssa ei ymmärretä, mitä tekemistä yksityismetsän puustotiedoilla on kansalaisten terveyteen ja elämänlaatuun vaikuttavan päätöksenteon kanssa.
Kehitysjohtaja Markus Lassheikki MTK:sta on hämmästynyt EU-paperin salaisuudesta.
"EU edellyttää Suomelta julkisuutta parantavia toimia asiakirjalla, joka ei itsessään ole julkinen. Se ei käy suomalaiseen oikeustajuun."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

