Kanadan jättipalon tuhot toistaiseksi pelättyä pienemmät
Evakuoidut ihmiset joutuvat viettämään väliaikaismajoituksessa ainakin kaksi viikkoa.
Osa Albertan metsäpaloja paenneista yöpyy evakuointikeskuksissa. Paloalueiden asukkaat eivät viranomaisten arvion mukaan pääse palaamaan koteihinsa pitkään aikaan. LEHTIKUVA / Mari KarppinenKanadassa riehuvan valtavan maastopalon aiheuttamat asutukselle aiheuttamat tuhot ovat ainakin toistaiseksi jääneet pelättyä pienemmiksi. Albertan provinssin pääministerin Rachel Notleyn mukaan palon vuoksi evakuoitu Fort McMurrayn kaupunki on yhä 90-prosenttisesti vahingoittumaton.
Notley kävi tutustumassa palovahinkoihin tyhjässä kaupungissa varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa.
On ihme, että saimme kaikki asukkaat pelastettua, hän sanoi toimittajille.
Pelastajien mukaan kestää silti vielä ainakin kaksi viikkoa, ennen kuin kaupungista evakuoidut kymmenettuhannet asukkaat voivat palata koteihinsa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
