Metsästäjäliitto: Toiminnanjohtaja Heli Siitari on ilmoittanut liiton hallitukselle jättävänsä tehtävänsä
Siitari on hoitanut toiminnanjohtajan tehtävää elokuusta 2017 alkaen. Uuden toiminnanjohtajan haku on käynnissä.
Heli Siitari on ekologiaan ja ympäristönhoitoon erikoistunut filosofian tohtori. Kuva: Päivi SivonenMetsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari on ilmoittanut liiton hallitukselle jättävänsä toiminnanjohtajan tehtävät. Hän on toiminut liiton toiminnanjohtajana 1. elokuuta 2017 lähtien.
”Rakensimme kahdessa vuodessa hallituksen puheenjohtajan Tuomas Hallenbergin johdolla aivan uudenlaisen Metsästäjäliiton, jonka toiminta perustuu asiantuntijuuteen ja yhteistyöhön tärkeiden sidosryhmiemme kanssa”, Siitari toteaa.
Liitto on Siitarin johdolla uudistanut sekä strategiansa että brändinsä ja myös viestintänsä.
Liiton varapuheenjohtaja Ilkka Mäkelä toteaa, että kapula vaihtuu, mutta työ suomalaisen metsästyksen hyväksi jatkuu samalla rakentavalla otteella. Hän kiittelee hallituksen kanssa Siitaria hänen panoksestaan liiton toiminnan kehittämistyössä.
”Lupauksemme mukaisesti olemme koti kaikille metsästäjille nyt ja tulevaisuudessa.”
Mäkelä vastaa hallituksen toiminnasta puheenjohtaja Tuomas Hallenbergin toimiessa Metsähallituksen va. pääjohtajana.
Mäkelän mukaan uuden toiminnanjohtajan haku on käynnissä.
Siitari on ekologiaan ja ympäristönhoitoon erikoistunut filosofian tohtori, joka toimii ennen toiminnanjohtajan tehtävää Luonnon- ja riistanhoitosäätiön asiamiehenä.
”Metsästäjäliiton tavoite on metsästyksen edistäminen ja sen merkityksen esiin nostaminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Työ on ollut haastavaa, mutta siinä on onnistuttu. Metsästäjäliittoa kuunnellaan tällä hetkellä arvostettuna asiantuntijana metsästystä koskevassa päätöksenteossa niin Suomessa kuin EU:n tasolla. Nyt on hyvä aika siirtyä eteenpäin ja antaa jonkun toisen jatkaa”, Siitari toteaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
