Metsäkoulut kiinnostavat opiskelijoita vaihtelevasti – katso kartalta, mikä koulu vetää väkeä
Keltaisella merkittyihin kouluihin oli vähemmän ensisijaisia hakijoita kuin aloituspaikkoja. Vihreällä merkittyihin opiskelijoita haki vähintään yhtä paljon kuin paikkoja oli jaossa.
Ammattiopistojen peruskoulupohjaisiin metsäalan koulutusohjelmiin haki tänä vuonna 466 henkilöä. Kuva: Jaana KankaanpääRiittääkö metsäalalle opiskelijoita?
Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta.
Opetushallituksen kokoamista tilastoista selviää, että tänä vuonna ammattiopistojen peruskoulupohjaisiin metsäalan koulutusohjelmiin haki 466 henkilöä. Aloituspaikkoja oli jaossa kaikkiaan 566.
Sataa paikkaa tuskin kuitenkaan jäi täyttämättä, sillä sisään otettiin myös henkilöitä, joilla koulutusohjelmat olivat vasta hakulomakkeen toisena, kolmantena, neljäntenä tai viidentenä vaihtoehtona.
Useimmista paikoista opiskelija valmistuu metsäkoneenkuljettajaksi. Muita mahdollisia opintosuuntia ovat metsäkoneasentaja, metsuri-metsäpalveluiden tuottaja ja metsäenergiantuottaja.
Tilastoiden perusteella oppilaitosten suosio vaihtelee selvästi.
Oheisella kartalla vihreällä on merkitty ne koulut, joihin ensisijaisia hakijoita on ollut vähintään aloituspaikkojen verran. Keltaisella on merkitty koulut, joissa hakijoita on vähemmän kuin aloituspaikkoja.
Esimerkiksi Etelä-Savon ammattiopiston kaikkiin kolmeen toimipisteeseen, Mikkeliin, Pieksämäelle ja Savonlinnaan, oli enemmän hakijoita kuin aloituspaikkoja.
Myös Oulun seudun ammattiopiston toimipisteisiin Taivalkoskelle ja Muhokselle riitti hakijoita.
Niin ikään Yrkesakademin i Österbotten Vaasassa ja Hämeen ammatti-instituutti Evolla houkuttivat.
Evolta valmistuu metsuri-metsäpalveluiden tuottajia ja muista edellä luetelluista suomenkielisistä paikoista metsäkoneenkuljettajia. Vaasassa voi opiskella kummaksi tahansa.
Tampereen seudun ammattiopisto puolestaan tarjoaa opetusta metsäkoneenkuljettajaksi viidessä eri toimipisteessä – myös kaukana Pirkanmaan ulkopuolella – mutta vain Kannuksessa ja Ähtärissä ensisijaisia hakijoita oli enemmän kuin aloituspaikkoja.
Kurussa, Rajamäellä ja Ruokolahdella tilanne oli päinvastainen.
”Meillä ollaan opiskelijatilanteeseen tyytyväisiä. Vaikka paikkoja jäi täyttämättä, tärkeää on saada opiskelijoita, joita ala todella kiinnostaa”, opinto-ohjaaja Pirjo Sistola sanoo.
Hän huomauttaa, että suorahaku on jatkuvasti käynnissä oppilaitoksen verkkosivuilla. Opinnot voi päästä aloittamaan vielä kesken syyslukukauden. Silloin kursseja joutuu tosin käymään vähän eri tahdissa kuin muut.
Metsäkoulutus ry:n väki tuntee toisen asteen metsäoppilaitosten vaihtelevan tilanteen.
”Se työ, mitä koulussa tehdään vetovoimaisuuden edistämiseksi, vaikuttaa hakijamääriin”, sanoo puheenjohtaja Susanna Aro.
”Hyvä sana koulutuksesta kulkee ja kantaa eteenpäin nuorten keskuudessa”, säestää toiminnanjohtaja Ville Manner.
Pohjois-Savossa toimiva Maaseutuammattiin ry, jonka kanssa Metsäkoulutuksella on yhteistyötä, on Mannerin mielestä oiva esimerkki siitä, mitä metsäkoulutuksen vetovoiman kasvattamiseksi voi tehdä oppilaitosten ulkopuolella.
”On kova juttu, että koululaisia viedään tutustumaan metsään ja maaseudun ammatteihin. Kun nuori pääsee metsään ja kokee itse, kiinnostus herää toisella tavalla kuin hakuoppaita selaamalla”, Manner miettii.
On syytä pitää mielessä, että kaikki tulevat puutavara-autonkuljettajat eivät näy metsäalan koulutustilastoissa.
Useimpien heistä koulutus on logistiikan koulutusohjelman alla, ja tutkintonimike on yhdistelmäajoneuvonkuljettaja.
”Puutavara-autonkuljettajista on huutava pula”, Metsäkoulutus ry:n Susanna Aro kertoo.
Esimerkiksi Tampereen seudun ammattiopistossa suuntaudutaan nimenomaan puutavara-auton kuljettamiseen ja koulutusohjelma on suosittu.
Kuormaimen käyttäminen, metsäautoteillä liikkuminen ja eri puutavaralajien tunnistaminen vaativat omanlaistaan osaamista.
Karttaa korjattu 12.10. 9:18 Nurmijärven ja Ähtärin aloituspaikka- ja hakijamäärät. Näillä paikkakunnilla on opiskelupaikkoja useiden eri kiintiöiden kautta, jotka nyt on yhdistetty yhdeksi luvuksi ja karttamerkiksi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
