Lukijalta: Suomen metsissä tapahtuu myönteistä kehitystä
Jostain syystä palstatilaa jaetaan mediassa lähinnä negatiivisille uutisille ja kannanotoille.Muutokset luonnossa ovat jatkuvia ja niitä ei voida pysäyttää. Marjat, sienet ja muut luonnon antimet eivät ole vuosikymmenestä toiseen aina samassa paikassa. Ihmisen jälki näkyy kaikkialla, eikä pidä unohtaa, että ihminenkin on yksi eliö luomakunnassa.
Luonnon riistämistä tuskin kukaan Suomessa puolustaa taustastaan riippumatta.
Otan kantaa lähinnä metsiimme. Palstatilaa jaetaan lähinnä negatiivisille uutisille ja kannanotoille.
Heinä–elokuun vaihteessa julkaistiin Ylen tekstitelevisiossa ennakkotieto pölyttäjien runsastuneesta kannasta. Muutama ”ideologi” ehti kommentoimaan, ettei yhden kesän tutkimuksella pidä tehdä suuria johtopäätöksiä.
Tuo pölyttäjätutkimus (Pölyhyöty-hanke) on Suomen Ympäristökeskuksen tekemä ja löytyy netistä (Suomen ympäristökeskuksen raportteja 34/2022). Tuo raportti pitkän aikavälin seurannassa kertoo, että pölyttäjien määrässä ei ole havaittu merkittävää taantumista. Etelä-Suomessa määrä on jopa runsastunut ja pohjoisessakin taantuminen on tuskin havaittavaa. Tarkastelujakso on sata vuotta.
Minua hämmästyttää, että tuo hankeraportti julkaistiin esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomissa, mutta esimerkiksi HS ja Maaseudun Tulevaisuus ei ole sitä julkaissut.
Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) viittaa vierailijakolumnissaan (MT 9.11.) pölyttäjien työn rahalliseen arvoon. Maatalouden hyödyksi pölyttäjien lasketaan tuovan noin 50 miljoonaa euroa. Pölyhyöty-hanke ei tue tuota uhkakuvaa.
Olen yli neljänkymmenen vuoden aikana nähnyt, miten metsissämme on otettu käyttöön valtava määrä erilaisia toimenpiteitä. Noilla toimenpiteillä on ollut vaikutusta esimerkiksi Pölyhyöty-hankkeen raportoimiin hyviin tuloksiin.
Yli 600 000 metsänomistajan maassa toimenpiteiden kirjo ja henkilökohtaisten ”suojelualuiden” toimenpiderajoitukset takaavat sen, että tilanne säilyy hyvänä.
Kehittämistä pitää tehdä ja tehdään koko ajan. Annetaan työrauha metsänomistajille ja metsäasiantuntijoille torjumalla Euroopan komission ennallistamisesitys nykylaajuudessaan. Puolustan vahvasti Suomen kansallista ymmärtämystä metsistämme.
Heikki Nikkinen
metsänomistaja neljällä vuosikymmenellä
Kärkölä
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





