Puuntuontiväheni lokakuussa
Yhtiöt toivat lokakuussa Suomeen puuta 0,8 miljoonaa kuutiometriä. Tuonti väheni syyskuusta 15 prosenttia, ilmenee Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) tilastosta.
Tammi–lokakuun puun tuonti väheni 9,3 miljoonaan kuutiometriin vuoden 2010 tammi–lokakuun 10,1 miljoonasta kuutiometristä.
Puuntuonnin arvo nousi kuitenkin 411 miljoonasta eurosta 432 miljoonaan euroon.
Yli 90 prosenttia tammi–lokakuun raakapuun tuonnista oli pyöreää kuitupuuta tai haketta. Hakkeesta osa menee energiakäyttöön.
Metlan mukaan vuosina 2008–2010 tuontihakkeesta meni vuosittain 1,4 miljoonaan kuutiometriä eli karkeasti kolmasosa muuhun kuin sellu- tai paperitehtaiden käyttöön, esimerkiksi tehtaiden hakevarastoihin tai polttoon.
Puuntuonti on hiipunut selvästi vuoden jälkipuoliskolla. Jos marras-joulukuun tuontitahti säilyy lokakuun luvuissa, tuodaan Suomeen tänä vuonna raaka- ja jätepuuta liki 11 miljoonaa kuutiometriä.
Tammi–lokakuussa puuta vietiin Suomesta 1,2 miljoonaa kuutiometriä, vienti lisääntyi 20 prosentilla viime vuoden tammi–lokakuusta.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
