Yle: Jälleen yksi talovalmistaja lopettaa – Teri-Talot lupaa kuitenkin toimittaa jo tilatut talopaketit
Jälleen yksi talovalmistaja lopettaa toimintansa.Kruunupyyssä Pohjanmaalla toimiva pientalovalmistaja Teri-Talot lopettaa toimintansa, kertoo Yle. Yhtiö aloitti muutosneuvottelut syyskuun puolivälissä. Silloin arvioitiin, että kymmenen työntekijää irtisanottaisiin.
Yhtiön mukaan erilaisia mahdollisuuksia selvitettiin, mutta vaativassa markkinatilanteessa ainoaksi ratkaisuksi jäi toiminnan lopettaminen. Päätös tehtiin muutosneuvottelujen päätteeksi.
Teri-Talot lupaa toimittaa jo tilatut talopaketit sopimuksen mukaisesti.
Toiminnan alasajo koskee 25 työntekijää. Syyskuussa Teerijärvellä toimiva tehdas työllisti 25 henkilöä. Muutamat heistä voidaan sijoittaa konsernin muihin yrityksiin. Muille työntekijöille Teri-Talot tarjoaa sopeutumispaketteja. Tukea saa silloinkin, vaikka ei kuuluisi lakisääteiseen pakettiin.
Teri-Talot on osa Kruunupyyssä toimivaa Rani Group -konsernia. Sen suurin yksikkö on Rani Plast.
Elokuussa yhteensä 77 rakennusalan yritystä päätyi konkurssiin. Syyskuussa määrä oli 60 ja lokakuussa 64.
Voit lukea Ylen uutisen täältä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








